Hurraa! olen nukkunut täällä yksin jo viisi yötä ja selviytynyt hienosti. Taidan onnistua. Yksi yksinäinen yö enää jäljellä ja sitten luultavasti saan noutajan paikalle. Putkiongelma sen sijaan ei ole selvinnyt, mutta vettä sentään tulee, vaikka ei lämmintä enää ollenkaan. En jaksa enää tällä reissulla tehdä asialle mitään. Kaksi miestä on jo käynyt kaikkiaan kolme kertaa. Olkoon! Lämmitän vettä hellalla isossa kattilassa, siis melkein kuin muuripadassa, jollainen myös olisi tuolla rannassa.
Työ on sujunut. Luin käsikirjoituksen keskittyneesti läpi ja näin muutamia selkeitä vikoja: liian hidas liikkeellelähtö, muutamat puhkiselittämiset. Toivottavasti saan ne korjattua kunnialla. Ei kokonaisuus kuitenkaan täysin mahdoton ole, joten eiköhän siitä kirja tule. Aihe on ainakin itseäni kiinnostava, toivottavasti sitten joskus, eli ensi vuoden alussa muitakin. Aina omaa tekstiä lukiessani toivoisin vain olevani paljon mehukkaampi kirjoittaja.
Olen tässä myös lukenut Annie Proulxin Laivauutisia ja pidän kovasti. Onneksi hän kirjoittaa aivan erilaista tekstiä kuin omani, joten ei ole vaaraa lipsahtamisesta matkimaan. Sitä nimittäin aina pelkään ja joskus en luekaan paljon mitään parhaan kirjoitusprosessin aikana. Täällä kuitenkin kaipaan kaveria niin paljon, että en malta olla lukematta.
On niin jännää olla vain kaksin koiran kanssa, kevätluonto parhaimmillaan ympärillä. Olen haravoinut, tasoitellut hirmuista määrää myyränkekoja, kuunnellut lintuja. Harmittaa, että vaikka isä tunsi kaikki näillä seuduilla esiintyvät linnut, ehkä suunnilleen kaikki koko Suomessakin, hän ei pystynyt opettamaan niiden lauluja. Nyt kuuntelen ihmeellisiä lurituksia ja taiturimaisia huiluja, mutta en tiedä kuka niitä esittää. Täällä on aina pesinyt laulurastas, taitava laulaja, samoin yksi parhaista, viitakerttunen ja monta muuta. Voihan sitä tietysti nauttia niiden laulusta tietämättä nimeä laulajalle, mutta vielä hauskempaa olisi jos tietäisin.
Eilen käki kukkui jossain yläpuolellani, ja niitä lähtikin sitten kaksi lentoon korkeasta lähipuusta. Sellaiselle ei ole ennustetta, ilmansuunnille ainoastaan. Tänään tiedän, että se on onnenkäki. Sain niin kivan uutisen, että oikein hykerryttää. Pian käkien jälkeen kurki lensi matalalta kaveria kaivaten ja joikhaten. Vilkutin. Mitäs me kaverittomat.
Pitkästä aikaa näin vaskitsankin, tervehdin sitä ilolla. Yhtenä kesänä minulla oli kohtaamispaikka yhden vaskitsan kanssa. Tapasimme monet kerrat, ja se jäi aina kuuntelemaan kaikessa rauhassa, kun juttelin sille. Vaskitsahan on ainakin eläintarhassa elänyt 50-vuotiaaksi, joten ehkä tämä oli vanha tuttuni. Ainakin näytti kovin tutulta. Yhtään käärmettä en ole vielä nähnyt. Kyytä en olisi halunnut yksin nähdäkään, sillä niiden kanssa meillä on selvä työnjako. Jos näen sellaisen, ja joka kesä olen nähnyt useampiakin, pysähdyn huojumaan hitaasti sen edessä ja huutamaan miestä paikalle. Joskus olen saanut huutaa melkein varttitunnin, mutta saanut kyyn pideltyä. Mies tulee sitten haarakeppien ja ison kanisterin kanssa, johon olemme iskeneet reikiä. Kepeillä kyy kiikkiin, niskasta kiinni sormin ja pulloon. Olemme vieneet yli kahden kilometrin päähän metsään jo monia, eikä niitä enää yhtä usein näykään.
Taivaalla purjehtii hitaasti tummia pilviä, mutta aurinko paistaa. Tänään ei ole satanut, eilinen riitti vähäksi aikaa ja teki maalle hyvää. Taidan jatkaa työntekoa, mitäpä sitä mökkiläinen muuta.
Mustarastas on myös aikamoinen taituri yön konsertoinnissa.
VastaaPoistaMikään ei ole rentouttavampaa kuin olla välillä koiruuden kanssa kahdestaan.
Proulxin Laivauutisia näin ihan vahingossa televisiosta. Siis ei piätänyt mitään katsoa, mutta siihen nauliuduimme ja kyllä kannatti.
Proulxista oli jokin aika sitten varsin ansiokas haastettelu Suomen Kuvalehdessä.
Mukavaa loppuviikkoa!
(Olethan huomannut, että Lasten Linnakirja on Leena Lumissa kuin myös Meren ja ikävän kiertolaiset.)
Hei Leena, kiva kun poikkesit.
VastaaPoistaMustarastaan ovelat ja monenlaiset äänet tunnen, ja on täällä niitäkin. Joskus aikoinaan bonuspoikani opetti pihalla mustarastaan viheltämään pätkän jotain silloin suosittua sävelmää. Ja onnistui. Se oli hauskaa kuunneltavaa.
Olen huomannut ja ollut iloinen molemmista arvioistasi. Kiitos niistä. Olen säännöllinen lukijasi, joten täytyisi varmaan kirjautuakin. Nyt olen kirjautuneena vain Lumikarpalon puolella.
Minulla on jopa menneisyyden siteitä sinne Muuratsaloon. Olen käynyt siellä tosin vain muutamia kertoja, mutta jäivät mieleen. Sellainen oli vaikkapa tiaisemo, joka kävi koputtamassa isäntäväkeni ikkunaan, kun ruoka laudalta oli lopussa ja lopulta toi yhdeksän poikastaan jonossa odottamaan evästä.
Täällä on hurmaava ilta, aivan kuin tienoo haluaisi vakuuttaa, ettei minnekään kannata huomenna lähteä. Kuikkakin tuolla juuri lisää kaihoa. Päivällä tuuli ravakasti ja satoi, nyt on aurinkoa ja tyyntä. Miten maailma voi olla kaunis!
Vielä Laivauutisista. Se on kiehtova kirja. Paljon sivuhenkilöitä, mahdottomasti tietoa, sisäisiä ajatuksia milloin keneltäkin, mutta kirja vaan pysyy koossa, kaikki on saatu mahtumaan mukaan luontevasti. Jopa päähenkilön ihrakerrokselle löytyy tarkoitus. Pakko ihailla kirjailijaa vilpittömästi, mutta niin kääntäjääkin. On siinä saanut hakea erikoissanastoa varmaan muutamankin kerran.
VastaaPoistaJäi sieltä mieleen tärkeä opetuskin: Kun pelastetaan jäihin pudonnutta, pelastajan ja uhrin sormien tulee kytkeytyä vastakkain. "Kynnet tulisi ensin leikata lyhyiksi". Ashleyn solmukirja
Olen aina tiennyt, että jäällä liikkuessa mukana on oltava jääpiikit. Nyt huomaan, että taskuun pitää ottaa myös kynsisakset.