Tänään olen kirjoittanut esittelytekstiä Helsingin yliopiston kirjastoon avautuvaa Lentävä matto -näyttelyä varten. Se toteutetaan yhdessä Suomen nuorisokirjailijat ry:n kanssa ja on auki kirjaston kahvilassa ja Acricola-huoneessa 15.5. - 10.9.
Kuten nimestä ehkä saattaa arvata, olemme koko hallituksen voimin etsineet kirjoja ja lehtiä niinkin ajankohtaisesta aiheesta kuin kulttuurien kohtaamisesta suomalaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa Topeliuksesta nykypäivään. En tarkoita, että aihe olisi erityisesti ajankohtainen juuri tässä genressä, mutta lasten- ja nuortenkirjat ja -lehdet ovat tietysti aina olleet aktiivisesti mukana joko vahvistamassa tai lieventämässä lasten ja nuorten ennakkoluuloja. Näin varsinkin aiemmin, jolloin tämän kirjallisuudenlajin päätarkoitus oli lasten kasvattaminen.
Uskon lujasti, että lapsi on luonnostaan avoimen uteliaana tutustumassa kaikkeen uuteen ja outoon. Paljolti aikuisista riippuu, ovatko vastaukset lapsen kysymyksiin hänen elämäänsä rikastuttavia vai kaventavia. Tätä aihetta valitessamme emme silti aavistaneet, miten hälyttävän ajankohtaiseksi se vaalien ansiosta nousi.
En tiedä, onko aiheesta tehty yhtään tutkimusta, mutta ainesta kyllä olisi. Ismo Loivamaa vinkkasi näinkin hauskan huomion:
Vanhoissa nuortenkirjoissa on vinha ero tyttö- ja poikakirjojen välillä. Tyttökirjoissa mennään suorastaan romanttisesti ihastelemaan ja esteettisesti nauttimaan ulkomaailman ihmeistä. Poikien seikkailukirjoissa sen sijaan löydetään epäilyttäviä ulkomaalaisia, jotka tosiaan osoittautuvat yleensä konniksi. Epäluuloisuus on ollut siis täysin aiheellista.
Ilahduttavaa kehitystä on tietysti tapahtunut. 90-luvulta lähtien aiemmin vieraisiin ja vähän pelottaviin, vahvasti karrikoituihin ulkomaaneläviin aletaan suhtautua arkisina kanssaeläjinä. Viimeisin kehitys on se, että uskalletaan jo avoimesti käsitellä myös kulttuurien kohtaamisten tuomia vaikeuksia.
Odotan itsekin innostuneena näyttelyn lopullista ilmiasua. Myös oman Dirty Dick's Saloonimme tahallinen turistikama on käytettävissä vitriinien somistukseen. Meillä nimittäin kellarin takkahuone on oikea kitcsh-pesäke. Sitä rikastutetaan tahallisesti joka matkalta. Alunperin miehen idea huvittaa minuakin suuresti. Muistaisipa vain, mistä mikin tavara on kotoisin.
Mielenkiintoista. Aihe on aina ajankohtainen, ja kuten, Raili, sanot, varsinkin näiden vaalien jälkeen.
VastaaPoistaViime keväänä pidettiin Tampereella sellainen monikulttuuriseminaari, jossa oli vierailijoita monesta eri maasta ja maanosasta. Teemana oli monikulttuuriset henkilöt suomalaisessa lasten-ja nuortenkirjallisuudessa. (Ehkä otsikko oli jotenkin täsmällisempi, mutta en juuri nyt muista sitä.)
Olikohan Senegalin edustaja, joka mm. totesi, että meillä yhä mielletään Afrikka yhdeksi ja samaksi kokonaisuudeksi, kun pitäisi puhua eri Afrikan valtioista niiden nimillä.
Samoin todettiin, että esim. maahanmuuttajat (Venäjän edustaja ehdotti varsin perustellusti käytettäväksi neutraalimpaa nimitystä emigrantti!)esittäytyvät lähes poikkeuksetta sivuhenkilöinä.
Erilaiset stereotypiat vallitsevat ällistyttävän paljon yhä. Itse olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota ruotsalaisiin dekkarileffoihin, joissa, huvittavaa kyllä, näyttää olevan sama kaava kuin aikoinaan sarjakuvissa, joiden roistot aina esittäytyivät idästä tulleina pahiksina.
Paljon menee huomaamatta näennäisesti ohi, mutta vaaralliseksi sen tekee se, että piilovaikuttaminen jää kytemään pinnan alle ja nakertaa siellä omia käytäviään.
Mukavaa viikkoa!
Tuula von Lorukuja
Tuula, miten ikävän oikeassa olet tuossa viimeisessä toteamuksessasi. Juuri noin se tapahtuu. Uskaltaisiko silti toivoa, että asiat muuttuvat vähitellen parempaan suuntaan. Vaikka juuri tällä hetkellä ei välttämättä siltä tuntuisikaan.
VastaaPoista