Kävimme mökillä. Parasta siellä oli hiljaisuus, jota ei tosiasiassa edes ollut, sillä ilma oli täynnä linnunlaulua. Jäätkin kilahtelivat ja ripisivät hiljaisia juttuja, joita en täysin ymmärtänyt. Eivät ne ainakaan tuntuneet surevan sulamistaan. Eihän jää minnekään katoa, muuttaa vain olomuotoaan ja palaa ennen pitkää takaisin jääksi.
Miksi tosiaan mökillä kuvittelen aina nauttivani hiljaisuudesta, vaikka se tarkoittaa vain teknisten äänten puuttumista. Luonto ei koskaan ole aivan hiljaa. Vallankin laulujoutsenet pitivät taaskin suorastaan meteliä aina, kun kolmas joutsen lähestyi lahtea. Kieltämättä puhtaita ääniä silti. Ja toisiaan pari helli jatkuvasti, niiden parirituaaleihin kuului varsinkin kaulailu. Onhan niillä millä kaulailla.
Äsken kävelin koiran kanssa meren rantaan. Sieltä löysin kallionkolon, johon kuului vain tuulen suhina, laineiden liplatus ja lokkien kirkuna. Istuin pitkän tovin enkä tainnut edes ajatella juuri mitään. Aivot kaipaavat tyhjäkäyntiä silloin tällöin. Kunhan ei liian usein ja kunhan ei tule tavaksi. Tai mistä minä lopulta tiedän, vaikka päässäni olisi tyhjäkäyntiä paljon enemmän kuin uskon. Ei kai siitä mitään muistijälkiä voi jäädä.
Olen lukenut Toni Morrisonin kirjaa Rakkaus. Nautin tavattomasti hänen kyvystään kuvata ja yhdistellä asioita yllättävillä tavoilla. Viime aikoina olen ehtinyt lukea aivan liian vähän. Se tuntuu vähän samalta kuin jäisi ilman riittävää vesimäärää niin, että koko ajan janottaa. Kaikki ei aina edes ole kiinni omista valinnoista, ympäristöhän määräilee meistä useimpien elämää aika paljon. - No, totta tosin sekin, että jos valitsisin elämisen yksin vaikkapa tuolla mökillä, aikaa jäisi lukemiseen huomattavasti enemmän. Siis omista valinnoistahan tässä lopulta sittenkin on kyse, ja hyvä näin. Taidankin lopettaa kirjoittamisen juuri nyt ja tarttua Rakkauteen.
Mutta vielä yksi kysymys. Mistä me tosiaan puhumme, kun puhumme hiljaisuudesta? Mitä hiljaisuus kenellekin on?
Hassua, Raili.
VastaaPoistaOlin juuri samoissa ajatuksissa, kun viimeinenkin perikunnasta poistui omiin maisemiinsa pääsiäishässäkän jälkeen. On oudon hiljaista, mutta ihanaa.
Tämä asuinalue on yleensä varsin hiljainen, aikoinaan tänne asettuneet perheet ovat kaikki lähettäneet poikasensa pesästä. Päivisin melkein kuin aavekylä.
Ja sitten ei olekaan. Tuuli suhisee. Peipponen lurittaa, naapurin kissa tassuttaa krookusten seassa.
Muistaakseni jossain terapiakirjassa on oikein erikseen neuvottu kuuntelemaan hiljaisuutta ja toteamaan, ettei sitä sitten lopulta olekaan.
Lukemisen kanssa sama juttu kuin sinulla. Ihan liian vähän on ollut aikaa.
Mutta viimeisten kevätrutistusten jälkeen ehkä hellittää. Keinu, laituri, laineiden liplatus, ehkä riippumatto. Ja kirja. Kirja!
Tämä nopea äkkikesä on vaihtumassa ärhäkkään kevättuuleen. Ei se haittaa. Välillä hiljaisuutta ja lämpöä, välillä vapun vilinää ja viileitä tuulia. Semmoista tämä on. Sopivasti kaikkea.
Tuula von Lorukuja
Tuula von, lohdutit, kiitos. Luemme siis kun ehdimme.
VastaaPoistaEhkä äänten kanssa on sama kuin tuoksujen ja hajujen. Jonkun toisen tuoksu on toiselle haju. Kovaääninen moottori on minulle häly, kai se jollekulle voi olla musiikkia. Ja onhan rakasta hälyäkin, joka tosin silti voi väsyttää. Täällä asuinympäristössäni rakennetaan koko ajan, joten melua riittää. Se väsyttää.
Toimin opiskeluaikanani viisi vuotta äänitarkkailijana. Kursseille valittiin suuresta hakijamäärästä tietysti herkkäkuuloisia. Itselle herkkäkuuloisuus on välillä siunaus, välillä kirous. Näin keväällä kyllä enimmäkseen nautin.
En pyydä välttämättä vastausta tänne, vaikka kiva sekin olisi, mutta mieti, mitkä äänet sinulle ovat rakkaimpia.
Mulle hiljaisuus tarkoittaa sitä, että ei ole ns. melua vaan ainoastaan luonnon ääniä :) Oi kun tulikin noista tunnelmakuvailuistasi mökki-ikävä, saas nähdä missä välissä ehtii ja saa toimeksi lähteä sinne kevätsiivousta tekemään...
VastaaPoistaAnu, noin se varmaan useimmille meistä on. Tai että ei ole epämiellyttäviä, vaan vain miellyttäviä ääniä.
VastaaPoistaMinä aloitin niemen haravoinnin ja päädyin keräämään hirven skeidoja. Niitä oli PALJON, mutta niinpä nyt on luomulannoitetta kaupunkikasveillekin iso säkki. Näytti tosi söpöltä, kun mies oli pannut jokaiseen istutuslokeroon yhden pavun, joka tosin pian peittyi multaan. Ensin ne olivat kuin linnunmunia pesissään. Hirven papanastakin voi siis saada likipitäen esteettisen nautinnon.