Pystyttävä onkin, sillä hyvän kesän jälkeen näkyy tarmokkuutta löytyvän kaikkialta, myös erilaisten ohjelmien ja tapahtumien järjestäjiltä. Niinpä tänä iltana puhun nuoresta Katri Valasta Itäkeskuksen kirjaston järjestämässä Katri Vala -illassa kello 18. Mukana on onneksi muitakin: Ella Pyhältö lausumassa Katrin runoja ja Merja Minkkinen kertomassa hänestä pakinoitsijana. Kantelekin soi. Hesari on valinnut tilaisuuden viiden Päivän tärppinsä joukkoon, joten varmaan kuulijoitakin on.
Tämänkaltaisten esiintymisten hankaluutena on, että usein kirjailija joutuu esiintymään vaiheessa, jossa kirjan, tässä tapauksessa Runokirjeen ilmestymisestä on jo aikaa. Kuudessa vuodessa ehtii unohtaa taustatyötä varten kerätystä materiaalista paljon. On siis kaivettava tietoja esiin jostain muistitikkujen kätköistä ja luettava kirjakin kannesta kanteen uudelleen.
Tosin nuorta Katria sitten tervehtii kuin vanhaa tuttua ainakin. Niin, tällainen sinä olit: iloinen, myötätuntoinen, kiihkeä, kaikki ominaisuuksia, jotka näkyvät myöhemmin myös runoissa. Ilo tosin vähenee ja tuska lisääntyy vuosien myötä. Niin vaikeaa elämää sille nuorelle, elämänhalun täyttämälle naiselle ei tosiaankaan olisi odottanut eikä missään nimessä toivonut kuin Katrin elämä sitten oli. Runokirjeessä minun ei kuitenkaan tarvinnut mennä niin pitkälle, sillä kirjassa elää ja rakastuu ensimmäisen kerran tosissaan nuori Katri.
Sama unohtamisilmiö on tosin vähän lievemmässä muodossa lähes kaikkien kirjojen kohdalla. Ilmestynyt kirja on jo pois mielestä, sillä silloin on keskityttävä ankarasti uuden taustatietoihin ja kirjoittamiseen.
Maanantaina on vuorossa Renkomäen kirjasto ja läheisen koulun lapset. On ihanaa mennä tapaamaan ihmisiä, joiden aloitteesta syntyi Suomen lasten linnakirja. Näin luki sähköpostissa, joka sieltä kerran tuli aiheenaan Toivomus:
Suomen majakoista olet tehnyt tosi hyvän lastentajuisen tietokirjan, mutta nyt tarvittaisiin Suomen linnoista vastaava teos. Päiväkodit ja koulut tarvitsevat jatkuvasti eri aiheisia tietokirjoja eikä niitä tosiaankaan ole tarjolla liikaa.
En muista tehneeni yhtään toista kirjaa jonkun toisen antamasta ideasta, mutta tämä sytytti heti. Maanantaina tapaan idean äidin tai äidit. Odotan innoissani.
Muutakin ohjelmaa on jo ensi viikolla, joten syksy on saapunut. Pakko se on uskoa ja nauttia nyt vuorostaan siitä.
Lämmöllä muistelen Runokirjettä.
VastaaPoistaJa ajattelen kaikkia niitä naistaiteilijoitamme, joiden tarina, nuoruuden muistot, on vielä kertomatta. Kunpa jaksaisit jatkaa työtä myös sillä saralla, Typykkä!
Voi, Terhi ihanainen. Se puoli on nyt vähän katkolla, mutta totta on, että mahtavia naisia löytyisi vielä monta. On kaiken lisäksi hurjan hauskaa ja innostavaa tutkia taiteilijan elämää, varsinkin nyt kun osaan jo paatuneesti lukea toisten kirjeitä. Ensinhän tunsin aina olevani sopimattomilla teillä sitä tehdessäni. Mutta kenties jonain päivänä, nimiä olisi kyllä jo pari valmiina.
VastaaPoistaJotkin asiat eivät unohdu. Tulin blogiisi ja olen tässä lueskellut kirjoituksiasi. Pelkkä Histamiinin nimen näkeminen sain naaman virneeseen. Sen seikkailuissa minä kasvoin ja voi miten rakas onkaan ollut Histamiini-kirja, joka vielä joukosta puuttui ja jonka keskimmäisen lapseni kummitäti toi yhtenä päivänä.
VastaaPoistaMinttis, nyyh (ainakin melkein, ilosta!) ja kiitos!
VastaaPoistaJo ensi tammikuussa Histamiini joutuu taas hurjiin seikkailuihin. Tulee Keltanokka-sarjassa, joka voi olla monelle Histiksen ystävälle liian helppolukuista. Mutta ehkä äidille sopii :)
Histamiinin avulla voin kirjoittaa monista tärkeistä asioista, mutta eniten ystävyydestä ja toisista välittämisestä.
Aina näissä yhteyksissä haluan muistuttaa myös Matti Raninin merkityksestä Histamiinin elävöittäjänä. Taidankin kohta soittaa Matille ja kysellä kuulumiset.