Työvire on taas löytynyt. Tekeillä oleva hurjan innostava tietokirja antaa tilaisuuden tutustua uteliaana uusiin asioihin ja minulle jokseenkin tuntemattoman alan ihmisten ajatuksiin. Olen lukenut jo monta tämän aihealueen aikuisille suunnattua kirjaa, mutta lapsille joudun miettimään asioita toiselta kannalta. Tässä tulee onneksi avuksi se, että olen itsekin ollut lapsi. Voin jossain määrin ammentaa omista vahvasti muistiin jääneistä kokemuksistani, jotka antavat vielä lisäintoa näihin tutustumisretkiin. Vanhasta sanonnasta: Kun innostut, niin onnistut, puolet on jo totta.
Viimeksi kerroin meneväni Katri Vala -iltaan ja Renkomäkeen kirjailijavierailulle. Kumpikin on nyt takana. Itäkeskuksen kirjaston Vala-illassa oli tuvantäydeltä väkeä. Aika hiljaista ja kyselemätöntä, mutta hyvin tarkkaavaista. Hyvä ilta!
Renkomäestä taas löytyivät ne ihanat kirjastoihmiset, Silja erityisesti. Ilmeni, että olimme jo tavanneetkin vuosia sitten yhdessä koulutustilaisuudessa. Heidän tapaamisestaan jäi hyvä mieli.
Mutta löytyi sieltä myös kaksi aivan erilaista opettajien tapaa suhtautua kirjailijavierailuun.
Toisen ryhmän lapset olivat tutustuneet kirjaan etukäteen ja tekivät paljon kysymyksiä. Heitä ohjasi opettaja, joka oli lukenut kirjaa ääneen lapsille ja heijastanut kuvia tarinan tueksi.
Toisessa ryhmässä kirjaan ei ollut tutustunut kuin pari lasta, opettajat nyt eivät ainakaan. Lapset olivat sentään kiinnostuneita, mutta olisivat varmasti saaneet vierailusta enemmän, jos olisivat jo vähän varautuneet siihen.
Kirjoista kiinnostunut opettaja innostaa myös lapset. Jos opettaja taas viestittää omalla suhtautumisellaan päinvastaista, se näkyy. Minua hämmästyttää tämä jälkimmäinen suhtautuminen, koska juuri opettajien etujen mukaistahan olisi, että lapset innostuisivat lukemisesta. Mitä tottuneempi lapsi on lukemaan, sen helpompaa hänelle on myös läksyjen luku. Ja kyllä vain lukemisessakin harjoitus tekee mestarin. Kaiken lisäksi lukeminen on aivojumppaa, joka ei tee pahaa yhdellekään meistä.
Ensi lauantaina olen puolen päivän aikaa täällä Vuosaaren Columbuksen Suomalaisessa kirjakaupassa haastateltavana. Saa nähdä, saammeko siellä pysäytettyä edes pari kuuntelijaa hyllyjen väliin. Nämä kirjakauppatilaisuudet ovat aina yhtä suuri arvoitus, mutta viime kerralla täälläkin oli väkeä mukavasti. Pitäkää peukkuja!
Vierailut ovat sittenkin sivujuoni tässä työssä, kirjan ohella tosin se näkyvä osuus työtämme. Tietojen kaivaminen ja hiljainen puurtaminen sitä varsinaista työtä kuitenkin on. Siispä ei muuta kuin jatkamaan.
Hyvä, että työvire on löytynyt. Minä olen hirveän kiinnostunut tietokirjoista, vaikka ne vievätkin enemmän aikaa. Olen aloittamassa nyt kirjaa Kleopatrasta. Sitä ennen luin muun ohessa varmaan yli kuukauden tutkijoiden kirjaa Intiaaneista. Ja ennen joulua olen takuulla himo aiheessani eli Romanoveissa. Pukin konttiin kääräisen parikin Suomen lasten linnakirjaa.
VastaaPoistaTiesitkö muuten, että Meren ja ikävän kiertolaiset voitti blogini ensimmäisessa Valitse Vuoden Kaunein Kirjan Kansi ekan sijan. Tämä homma on minulta lempeää painostusta kustantajiin päin, että panostaisivat kirjan kanteen enemmän. Kun asiakas ostaa kaupasta, niin ensimmäisen yhteyden aiheuttaa kansi. Jos kansi on hyvä/vaikuttava/tyköottava, niin asiakas, potentiaalinen kirjailijan uusi lukija, lukee joko takakannen tekstin ja jopa liepeet tai kuten minä vähän alkua kirjasta.
***
Lapsen into lukemaan voidaan tuhota liialla tuputtamisella. Olen kerran itse tehnty sen virheen. Minun aikana ei kukaan ehtinyt tuputtaa, eikä lukea, silti opin 4-vuotiaana lukemaan Aku Ankasta! Ja sitten alkoivat aika pian jo kirjat. Joten eivät sarjakuvatkaan ole ollenkaan huono juttu.
***
Minusta kirjoitetaan liian vähän kirjailijaelämänkertoja. Tai sitten voisi kirjoittaa kuten Satu Koskimies Valasta ja vaarasta eli sekoittaa fiktiota ja faktaa. Sama tyyli puree minuun järisyttävästi Ernst Brunnerin kohutussa kirjassa Edith.
***
Sorry, että lörpöttelen niitä näitä, mutta olen usein niin kiireinen, että kun tapaan sinut, vuodan sitten ylitse kuin virta.
Luovaa, innoittunutta syyskuuta sinulle!
Leena, tuollaiset lörpöttelijät kuin sinä ovat lämpimästi tervetulleita tänne. Paljon kivaa asiaa yhteisestä rakkaudestamme kirjoista ja kirjoittamisesta.
VastaaPoistaAhaa, olet siis myös meitä aikaislintuja. Minäkin osasin nelivuotiaana lukea, mutta ei aavistustakaan milloin opin. Silloin oppi koko ajan niin paljon, että lukeminen oli vain yksi taito muiden joukossa. Kaikkihan kotonani lukivat, se oli opittava mahdollisimman nopeasti. Yksi hauska muisto antaa sentään tuon neljä vuotta varmaksi osaamisvuodeksi.
Kyllä vain, kannet ovat enemmän kuin tärkeitä. Keväällä tulevassa aikuistenkirjassani sellainen on jo suunniteltuna, ja pidän siitä hurjasti. Suunnittelija on Päivi Veijalainen, kuten Meren ja ikävän kiertolaisissakin. Päivi osaa.
En ole lukenut Edithiä, täytyypä tarttua siihen heti ensi tilassa.
Sarjakuvathan olivat jossain vaiheessa lähes pannaan julistettuja, mutta itse sanon aina lapsille, että hyvä kun aloitatte niistä, kyllä te sitten vielä kirjatkin löydätte. Sarjakuvan teksti on moneen kertaan mietittyä. Tiedän omasta kokemuksestani, miten vaikeaa oli tiivistää olennainen niihin muutamiin Histamiini-sarjakuviin, jotka aikoinaan teimme.
Ja huh-huh! Onneksi tämä päivä on taas ohi. Tälle oli kasaantunut kaikki mahdollinen, kuten joskus aina tapahtuu.
PS. Saanko kysyä kuka on kustantaja kevään kirjallesi?
VastaaPoistaKaaospäivät ovat nmelkein tappavia. Minulla oli eilen taas sellainen. Kaikki tuntui kaatuvan päälle. Teki mieli mennä sänkyyn ja vetää peitto päälle, mutta tietenkään en voinut. Tänään olen hulluna jakanut perennoja ja möyrinyt mullassa, joten nyt alkaa vähän helpottaa. Ja kohta saunaan. Sitten lasillinen, kaksi viiniä ja pitkä, rauhallinen filmi, jonka näimme kevättalvella elokuvateatterissa. Se oli pakko ostaa omaksi, sillä jäi vaivaamaan mieltä. Sinä pitäisit siitä! Filmi on Vuosi elämästä. Se kertoo about 60 vuotiaasta parista ja näiden ystävistä. Pariskunta on menestynyt peremmin kuin läheisensä ja vaikuttaa mielettömän harmoniselta. Minua vaivaa nyt se, että minusta heidän onnensa kumpuaa omahyväisyydestä, tunteesta saada olla parempia kuin muut. Pidin valtavasti näyttelijöistä ja filmi on englantilainen, joten saamme brittirealismia amerikkalaisen epäuskottavuuden sijasta.
Oikein suloista syyskuun viikonloppua sinulle ja vahvaa innoitusta!
Aikuisten kirjat ja Suomen lasten linnakirjalla alkanutta tietokirjasarjaa lapsille teen Minervalle. Siellä on kiva fiilis.
VastaaPoista