Terhi puhui tuolla FB:n puolella kirjojen urakoimisesta. Vastustin ajatusta, mutta myöhemmin jäin miettimään asiaa. Tottahan se on. Urakkatyöntekijöitä me olemme, ei siitä mihinkään pääse.
Sillä näinhän urakka menee:
Joko urakan tekijä tai teettäjä ottaa yhteyttä toiseen osapuoleen ja ehdottaa työtä. Tässä tapauksessa siis kirjan tekemistä jostain tietystä aiheesta. Osapuolet neuvottelevat asiasta ja löydettyään yhteisen hengen tekevät urakkasopimuksen. Siinä määritellään ajankohta, jolloin urakan pitää olla valmis ja palkka, mikä siitä maksetaan. Kumpikin osapuoli allekirjoittaa sopimuksen ja sen jälkeen puuttuu enää valmis työ. Meidän kohdallamme paperia tosin kutsutaan kustannussopimukseksi.
Joku urakoi niin, että antaa vasta valmiin urakan nähtäväksi, toiset näyttävät keskeneräistä ja neuvottelevat jatkosta. Mennäänkö eteenpäin juuri näin, vai viilataanko vähän toiseen suuntaan? Taitonsa jo näyttänyt tekijä saa varmasti työhönsä vapaammat kädet kuin sellainen, jonka taitoja työn teettäjä ei oikein tunne. Ammattitaitoinen työntekijä tietää jo tehdessään, että valmiiseen työhön toinenkin osapuoli voi olla vain tyytyväinen.
Tässä se iso ero sitten tulikin. Monta kirjaa kirjoittanutta kirjailijaa voi varmaankin pitää ammattinsa osaavan työntekijänä, mutta silti me olemme aina yhtä epävarmoja taidostamme. Miksi? Urakoiminenkin tuntui ajatuksena tökkivän. Mehän olemme sydänverellä kirjoittavia Taiteilijoita, jotka Luovuus pakottaa kirjoittamaan. Teemme työmme varsin usein ilman sopimustakin ja tarjoamme pamppailevin sydämin valmista työtä ostettavaksi. Kaiken lisäksi meidän ei tosiaankaan kannata ruveta laskemaan tuntipalkkaa työllemme, sillä silloin olisi useimmiten todettava: "Tämä urakka kusi tosi pahasti". Onneksi apurahat auttavat sen verran, että työnteossa on ylipäänsä jotain järkeä. Mutta urakan antajan markkinat nämä ehdottomasti sittenkin ovat.
Vai ovatko? Kumpi lopulta määrää siitä, saako kirjailija käsikirjoituksensa julkisuuteen, kustantaja vain lukija?
Aargh! Urakkasopimuksen allekirjoittavat joka tapauksessa kirjailija ja kustantajan edustaja, ja urakastahan minä olin puhumassa. Lukijan kanssa meidän ei onneksi tarvitse neuvotella siitä, minkä osuuden hän meille kirjastamme soisi. Urakoijia me siis olemme. M.O.T.
Vai onko joku toista mieltä?
Sitä urakointiahan se on, joskus verrataan kait yksityisyrittäjiin... Mutta harvemmin niitä varsinaisia tilauksia tulee, vaan aina tarjotaan itse juttua kustantajalle niin kuin Pelle Peloton keksintöjään. Varmoja kirjoja ja julkasukanavia ei tunnu olevan, joka kerta kun käsikirjoituksen jättää niin saa pelätä, kuinka käykään. Joskus on muokattu tarinaa urakallakin, joskus menee läpi pienemmin muutoksin. Ja joskus ei mene läpi... Ikävää on, jos kirjailija joutuu kierteeseen, jossa useampi kässäri jää limboon. Sellaisiakin kohtaloita valitettavasti on...
VastaaPoistaNiin ja sairaus- ja eläkeasioissa kai edelleen maatalousyrittäjiin. Joskus tosin tuntuu, että emmehän me ole lypsäjiä vaan...
VastaaPoistaTäytyy sen verran vielä selventää, että urakointi-sanallahan on varsin negatiivinen kaiku. Se on työn tekemistä hiki hatussa, dead line painamassa ja urakanantaja vaanimassa vieressä. Urakkasopimuksella tarkoitin kyllä tuossa rehellistä sopimusta, jota molemmat osapuolet ovat tekemässä yksissä tuumin.
VastaaPoistaUrakointi äskeisessä merkityksessä ja kirjan tekeminen eivät tosiaankaan kuulu yhteen. Ehdottomasti ei ole mikään tavoiteltava asia tehdä niin monta kirjaa vuodessa kuin mahdollista. Sitäkin tietysti näkee, valitettavasti.
Sen sijaan siinä on tapahtunut suuri muutos, että kirjan ennakkomarkkinointi aloitetaan nykyisin hurjan aikaisin. Jos on se tyyppinen tekijä, että antaa kustantajalle vasta valmiin työn, asia ei tietenkään hetkauta. Jos taas tekee sopimuksensa jo melko varhaisessa vaiheessa, kirjaa voidaan netissä markkinoida jo ennen kuin se on likimainkaan valmis. Siinä voi sitten joutua jopa urakoimaan sanan ikävässä merkityksessä.
Ja silti me haluamme kirjoittaa ja olla kirjailijoita nurinoistamme huolimatta. Suuren osan aikaa olemme jopa onnellisia osastamme.
"Monta kirjaa kirjoittanutta kirjailijaa voi varmaankin pitää ammattinsa osaavan työntekijänä, mutta silti me olemme aina yhtä epävarmoja taidostamme. Miksi?"
VastaaPoistaKoska kirjojen kirjoittamiseen liittyy usein jonkinlaista maagista ajattelua (ei välttämättä siksi että se olisi oikeasti maagista, vaan koska siinä myllätään niin vahvasti alitajunnan kanssa), ja kun aika moni kirjailija kaiketi jokaisen aloituksen äärellä vähintään salaa mielessään vähän jännittää, riittääkö luovuutta vielä tähän työhön, niin ehkäpä....
Tai no, olen niin taikauskoinen, etten lausukaan kommenttiani ääneen. Voin vaikka vahingossa jinksata jotain ;)
Anuh, minusta tuntuu, etten niinkään epäile luovuuttania kuin taitoani. Osaanko tehdä tämän niin, että ajatus aukeaa muillekin kuin itselleni ja että sitä kaiken lisäksi joku jopa haluaa lukea.
VastaaPoistaMutta ihanaa tuommoinen taikauskoisuus. Meissä monissa on sitä jopa puoliksi salaa itseltämmekin. Miksipä ei olisi, kun sitä on pakattu meihin vuosituhansien ajan. Eihän se voi hetkessä häipyä.
Raili, sekaannuksia...Sain kirjasi vasta eilen. Kiinnostavaa...
VastaaPoistaHyvää ystävänpäivää sinulle!
♥
Kiitos samoin, Leena. Ihanaa kun olet.
VastaaPoistaMutta nyt odotan jännittyneenä!