Kohta alan tuntea itseni muumiperheen jäseneksi, jolla on lupa peittyä lumeen ja joko nukkua tai puuhailla omassa rauhassaan mieleisiään asioita. Meiltä ei nimittäin kohta enää pääse minnekään. Aura-autoa ei ole näkynyt, ei kuulunut. Usein se ensimmäiseksi juuri kuuluu, sillä koiralla on tarkat korvat ja aura-auton outoja ääniä on tietysti haukuttava äänekkäästi.
Sisareni asuu Bostonin lähistöllä Cambridgessa Ma, lähes Harvard Universityn alueella. Siellä lumi tulee kunnon sateina, teille muodostuu metrin kerros, koulut suljetaan eikä työpaikoillekaan pääse kuin lähimmille kahlaamalla pitkin kapeita polkuja keskellä katua. Kun me siis taivastelemme näitä määriä, muistan aina verrata tätä sikäläisiin oloihin. Silti se ei auttanut tänäänkään yhtään kahlatessani koiran kanssa hangessa läkähdyksiin asti. Minä olin se läkähtyjä, koira nautti.
Otsikoin nämä puheenvuoroni usein Kirjailija tekee sitä tai tätä, koska olen päättänyt kirjoittaa kirjoittamisestani. Se vain tahtoo unohtua tuon tuosta. Otsikko vaatii minua pysymään asiassa, mutta en aina kuule kunnolla. Ex-äänitarkkailijan kuulossani ei tosiasiassa ole mitään vikaa, vika on valitettavasti korvien välissä.
Elän parhaillaan kirjailijan osani ikävintä vaihetta eli aikaa kirjan ilmestymisen jälkeen. Luen joskus jonkun muun vakuutteluja siitä, etteivät kriitikit vaikuta elämään millään tavalla, joku ei edes halua lukea niitä. En valitettavasti kuulu tuohon joukkoon enkä ole aivan varma, kuinka moni vakuuttelijoistakaan kuuluu. Tosin vielä en ole odottanutkaan mitään, mutta vähitellen tiedän hermostumiseni lisääntyvän. Minulla on ratkaisuihini perustelut, mutta kukapa niitä kyselee. Jokainen pitää tai ei pidä aivan oman ajattelunsa ja mieltymistensä mukaan. Eikä kukaan kysy minulta, miksi näin. Niin se kuuluukin olla, mutta joskus se silti on vaikeaa hyväksyä.
Onneksi teen täyttä vauhtia työtä seuraavan kanssa. Tänään näin jo kuvittajan ensimmäisen ehdotuksen kanneksi sekä läpi kirjan seikkailevaksi hahmoksi. Pidin niistä taas hurjasti. Laura Valojärvi on taitava ja täynnä ideoita. Tulin niiiin iloiseksi. Olen siis hautautumassa lumeen iloisella mielellä. Se nyt on ainakin hyvä!
Hah! Sisar soitti juuri ja kertoi, ettei Cambridgessa ole lunta juuri ollenkaan. Lämpimin talvi noin 150 vuoteen. Osamme ovat vaihtuneet. Tästä lähtien minä kerron hänelle kauhutarinoita lumimääristä.
VastaaPoistaPoika kävi täällä äsken ja auto juuttui pihalla lumeen kaksi kertaa. Pääsi sentään takaisin kotiinsa, mutta vaikeuksien kautta.
Mitäs me muumit!
Kyllä niitä arvosteluja alkaa pikkuhiljaa tippumaan, älä huoli! Luin juuri Leena Lumin kiittävän arvion kirjastasi ja kommenttien mukaan saat vielä paljon lukijoita uusimmalle kirjallesi. Onnea;D
VastaaPoistaRaili, tämä päivä on ollut yksi vuoden hurmaavimmista. Olen ollut viikon yksin ja melkein kuolin lumitöihin,mutta nyt kun Lumimies on paikalla, tämä on nautinnon puolella. Miten muumilaaksomaista onkaan olla sisällä, kun ulkona pyryttää oiken kunnolla kuivaa lunta ja parvekkeen kaidetta matelee kiemurainen lumikäärme, jonka korkeus on jotain puolimetriä ja leveydessäkin löytyy. Heräämme lumen valoon ja emme näe kuin lunta, lunta...Ja meidän vanha nocascotialaisemme on nuortunut lumesta monta vuotta. itseasiassa hän saattaisi katsoa vielä seuraavatkin lumet ja tehdä ikäennätyksen ellei välissä olisi kirottua, kuumaa, luonnotonta kesää. Ah, minä niin kaipaan Suomen vanhoja suvia, jolloin satoi kunnolla eikä tarvinnut yökaudet kastella puutarhaa ja sai vain nauttia suvesta ja koiruuskin tykkäsi.
VastaaPoistaÄlä nyt yhtään hermoile: Kirjasi on kiinnostava ja kansi palvoo kirjan tarinaa. Ensimmäisen kerran olisin kysynyt kirjailijalta jotain koskien viimeistä lausetta, mutta minulta ovat vanhat sähköpostiosoitteet kadonneet koneen vaihtumisen myötä enkä muistanut blogisi nimeä. Seuraan näet noin 300 blogia ja yleensä ne ovat nimeltäään kirja- tai lukualkuisia. Jos olisi ollut Railin Kirjamia tms. olisin sinut löytänyt...Tein sitten itse loppuratkaisun ja jätin pois sen, miksi oli huomionarvoista, että kirjasi tarina päättyy Kristianstadiin. Itse asiassa se olisikin ollut jo ohi aiheen ja laajentunut Aksel Sandemoseen ja jantelaisuuteen...
Kiitos, Marke. Minäkin jo luin sen. Ilahduin ja helpotuin valtavasti. Kirjan ilmestyminen on vähän kuin panisi päänsä pölkylle ja alkaisia odottaa kirvestä. Onneksi Leenalla ei sellaista sitten ollutkaan.
VastaaPoistaLeena, kirjoittaessani tuota edellistä, ei sinun kommenttisi ollut vielä näkyvillä, vaikka se nyt on tuon edellä. Hassua.
VastaaPoistaSandemose oli - tietysti - nuoruuteni suuria lukukokemuksia. Pitäisikin lukea uudelleen. Tosin pelkään yhtä kohtaa jossain hänen kirjassaan, ilmeisesti siinä Pakolainen ylittää jälkensä jos ei sitten Felician häissä. Se järkytti silloin niin, että aina välillä palaa yhä mieleeni. Mutta silti, Sandemose on aina olemassa sieluni sopukoissa.
Hieno arvostelu Leena Lumin blogissa! Kuulostaa kiehtovalta rakenteelta tuoda kaksi romaania mukaan ja kietoa ne tarinaan. Tykkään kovasti Railin tavasta jättää rivien väliin, ja myös ilmaisun yksinkertaisen viileästä voimasta, joka laimentuisi turhalla hehkutuksella.
VastaaPoistaEipä ole tullut koskaan puheeksi Cambridgessä asuva siskosi. Olen käynyt siellä monta kertaa, olin Bostonin länsipuolella Sharonissa au pairina 1988-89 ja tapasimme käydä yliopiston kampuksella kahviloissa ja fiilistelemässä. Sinä talvena lunta oli lähes napaan saakka, kouluja peruttiin ja motissa oltiin.
"Luen joskus jonkun muun vakuutteluja siitä, etteivät kriitikit vaikuta elämään millään tavalla, joku ei edes halua lukea niitä."
En todellakaan kuulu tähän joukkoon! Janoan palautetta, mutta täytyy sanoa, että sen merkitys on hieman vähentynyt, jos vertaan ekoihin kirjoihin. Kamalinta on hiljaisuus, josta hieman vuodatinkin tänne:
http://grafomania.wordpress.com/2012/01/11/topelius-vuoden-ilot-ja-surut/
Onnittelut siitä, että saat taas tehdä yhteistyötä Laura Valojärven kanssa. Laura on taikuri! Hän on suunnitellut viime viikolla ilmestyneen uutukaiseni kannen, jota on ehditty jo luonnehtia "ehkä maailman kauneimmaksi kanneksi". Olen aina ymmyrkäisenä ihastuksesta Lauran kuvien äärellä.
Kirsti, kiitos sanoistasi.
VastaaPoistaMinä tunnen olevani varsinainen onnentyttö, kun olen saanut aikuiskirjojeni kannen tekijäksi Päivi Veijalaisen ja näihin tietokirjoihin kuvittajaksi Laura Valojärven. Kummallakin on taito saada kuvaan tekstin henki niin, että kuva puhuu omaa kieltään kokonaisuutta rikastuttavasti ja täydessä yhteisymmärryksessä tekstin kanssa.
Kirsti, Omenapuu laulaa -kirjasi kansi ON tosiaan ihastuttava.
Sisareni asuu Cambridgessa noin 150 vanhassa talossa lähellä kampusta. Metrolle menen kampuksen läpi. Kadulta ovelle vievän kiveyksen ovat aikoinaan hakanneet siellä asuneet suomalaiset kivenhakkaajat. Se on minusta aika hauska sattuma, mutta sattumiahan maailmassa riittää. Heissäkin olisi kirjan ainesta.
Raili, ei mitään...tämähän on hauskaa;-)
VastaaPoistaSinä pelkäät samaa kohtaa kirjassa Pakolainen ylittää jälkensä kuin minäkin: Se on se lasiputkikohtuas.Päähenkilöllä on kädessä se putkija hän katsoo ulkoa ikkunan takaa sisällä olijoita ja muistelee murhaa tms. Minusta se oli hirveän sekavaa, mutta kirja on mielettömän tärkeä sen Janten lain takia ja toisekseen, Aila Meriluoto pitää muistaakseni juuri tuosta Sandemosen kirjasta. Minulle on kaikki kaikessa Kadonnut on vain unta. Nyt en saa sitä enää edes lukea, sillä sen vanha risa kappale kaivettiin minulle esiin Jyväskylän kirjaston varastosta vuosi vuoden jälkeen ja kun se oli minulla viimeisen kerran, sivut jo irtoilivat. Kunpa näistä upeista vanhoista kirjoista otettaisiin enemmän uusintapainoksia. Pakolaisesta on otettu ja ostinkin sen heti.
Sitten on se Ihmissusi, jossa Felicia Venhaug...
Sinulla on loistava tuuri kuvittajien kansaa, kun on Veijalainen ja valojärvi!
Siis miksi jantelaisuus kirjastasi tuli ollenkaan mieleen, oli ensinnäkin se vihamielinen ja kaikkea urkkiva 'kaupan väki' ja sitten se huutolaispojan murha, josta tuskin tuli edes syytettä. Tai jos tuli,niin meni korvauksilla. Tunnen tapauksen '60 luvun Jantesta, jossa...Ei,tämän tarinan kerron sinulle joskus kahdestaan. Ehkä sinä sitten kirjoitat sen kirjaksi. Suomi on täynnä jantelaisuutta, mutta onneksi myös muuta.
Aavistan, että olet jo täydessä työn touhussa eli arvasin oikein: Keskittymiskykysi on rautaa ja ilmeisesti luomiskykysi on ylitsetulviva virta. Onnea siitä!
Leena, nyt jäin odottamaan tuota tarinaa. Totta on, että jantelaisuutta on kaikkialla, ja siinä hengessähän meidät kasvatettiin. Mutta on myös paljon hyvää, se vain ei ole kohu-uutisten aihe.
VastaaPoistaHyllyssäni näyttää olevan vain Pakolainen ylittää jälkensä ja Felician häät, mutta lukenut olen muutkin.