Arigato domo arigato!

Paljon kiitoksia!

Paljon minulla juuri nyt onkin kiittämisen aihetta. Lupasin jatkaa vielä tämän kerran Japanin matkastamme ja jatkankin, mutta ensin lähinnä sydäntä juuri nyt lämpiminä sykkivät kiitokset.

Ibby Finlandin ihanat, innostuneet, tärkeää työtä lasten ja nuorten kirjallisuuden ja lukemisen ilon korostamiseksi tekevät aktiivit, tässä tapauksessa tietysti vielä erikseen palkintolautakunta Teresia Volotisen johdolla, soi minulle kolmen vuoden välein jaettavan Anni Swan -mitalin. Itse esine on kaunis hopeinen Wäinö Aaltosen suunnittelema mitali, mutta Anni Swan -palkittujen listaan mukaan pääseminen on jo sellainen kunnia, että tiedon saaminen veti vähäksi aikaa hiljaiseksi. Suurkiitos ja syvä niiaus!

Ja kiitos myös jokaiselle, joka on minua palkinnosta onnitellut. Sen saaminen tuntuu vielä paremmalta, kun niin moni haluaa jakaa iloa kanssani. Kiitos siitä, ystävät, että olette niin ihania ja mukavia! Kiitos siitä, että olette!

Olen leijunut jonkin matkaa maanpinnan yläpuolella nyt jo niin monta päivää, että alkaa olla aika iskeä jalat takaisin maahan, nostaa sormet koskettimille ja alkaa työskennellä. Tämän kirjoitettuani käyn tosin ensimmäiseksi työhuoneen kimppuun. Kaaosteoria taitaa olla teorioista tosin. Ei tarvita kuin pieni hetki huolettomuutta, kun riemastunut kaaos ottaa vallan. Ei tämmöistä viitsi enää katsella, vaikka tiedän miten toivotonta ja loputonta tämä taistelu on.

Ja nyt vielä hetkeksi Japaniin, sillä kaksi mieleen jääneistä temppeleistä on vielä kertomatta. Ensimmäinen on Kioton keskusasemalta vartin kävelymatkan päässä oleva Sanjusangen-do. Temppeli perustettiin jo 1100-luvun puolivälissä, mutta paloi sata vuotta myöhemmin, joten nykyinen temppeli on vain 746 vuotta vanha. Sen erikoisuus on 120 metriä pitkä sali, jossa asustaa 1001 patsasta. San ju san eli 33 on tärkeä luku, sillä armon jumala tai jumalatar Kannon bosatsu muutti 33 kertaa muotoaan pelastaakseen ihmiskunnan.

Patsaat ovat hahmoltaan samankaltaisia ja saman kokoisia, mutta koska ne ovat vanhaa käsityötä, 80 eri taiteilijan veistämiä, jokaisella niistä on omat kasvot. Vanha kultaus hohtaa himmeästi patsaiden pinnassa. Pitkän salin keskellä on suuri monikätinen jumalatar ja lisäksi etualalla monta pienempää hurjan näköistä jumalaa. Aikamoisen vaikuttava jumalalauma se tosiaan on sellaisellekin, joka ei tunne buddhalaisuutta kovin hyvin. Viimeistä aikuistenkirjaani, Laulua punaisesta huoneesta varten onneksi luin aiheesta ainakin jonkin verran.

En tiedä, onko Japanin temppeleissä yleensä aina laumoittain koululaisia, mutta toukokuussa heitä ainakin oli. Pienistä kioskeista lapset ja nuoret näyttivät ostavan omia vihreitä kuuliamme vähän isompia marmalaadikarkin tapaisia makeisia. Ne on tehty vihreästä teestä, eivät pahoja meidänkään suussamme, mutta tuskin nuoret niitä kovin kiivaasti täällä ostaisivat.

Koululaisten iloinen pulina esti tehokkaasti myös Kioton Kivipuutarhan tarkoituksen toteutumisen. Kivipuutarha, Ryo-an-ji temppelissä kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin ja on perustettu 1400-luvun lopulla. Puutarhaa reunustaa vanha saviaita kolmelta reunalta ja yhdellä reunalla on porrastus, jolla kävijät voivat istua mietiskelemässä. Itse puutarhan muodostaa 15 eri kokoista ja muotoista luonnonkiveä, joita ympäröi hiekka. Katsoja voi kuitenkin nähdä aina vain 14 samaan aikaan, katsoipa miltä suunnalta hyvänsä.

Puutarhan tarkoitus on rauhoittaa katsoja mietiskelemään täyden hiljaisuuden vallitessa suuria Zen-ajatuksia. Mutta kuten jo sanoin, monien kymmenien koululaisten keskellä ei hiljaisuudesta voinut puhua. Meiltä jäi siis Zen-oivallus kokematta, mutta ehkä joskus vielä palaamme sinne ja valaistumme. Lopultakin.

Temppelin alueeseen kuului lisäksi suuri kaunis puutarha lampineen, joten oli siellä sentään muutakin puutarhakatsomista kuin vain kiviä.

Mukavista junamatkoistamme jäi vähän hurjana kokemuksena mieleen yli 16 kilometriä pitkä tunneli, jota junamme syöksyi melkoista vauhtia. Sillä vauhdilla olisi lyhyempikin hyvin riittänyt. Alkoi jo tulla tunne, ettei tunneli pääty ikinä, olemme syöksymässä suoraan ties mihin tuntemattomaan. - Mutta täällä koti-Suomessa tässä sentään ollaan.

Me saimme nähdä pienen raapaisun Japania, ja välitin sitä täällä eteenpäin vielä pienemmän siivun. Toivon kuitenkin mahdollisimman monen menevän löytämään oman Japaninsa. Se voi olla aika erilainen kuin meidän, mutta uskallan vakuuttaa, että käymisen arvoinen Japani varmasti jokaiselle on.