Parasta aikaa

Saako sitä edes ääneen tunnustaa. Että sujuu, että tuntuu hyvältä, että olen onnellinen. Tämä ei silti tarkoita, että tekisin lopullista tekstiä. Nyt kerron tarinaa, annan sen tapahtua, ja se tapahtuu. Ihmiset elävät, puhuvat, tekevät kaikenlaista. Minulle he ovat hyvin eläviä ja selkeitä, katselen tapahtumia kiinnostuneena, kuin elokuvaa. Sillä tietenkin näen kaikki tapahtumat, vähän kuin filmissä, mutta ei kuitenkaan samalla tavalla. Elävämmin. Olen mukana tapahtumissa, vaikka en olekaan. Aktiivinen olen kuitenkin aivan toisella lailla kuin elokuvan katselija.

Toinen asia on, saanko tämän elämän välitettyä lukijalle. Jos sellaista koskaan tulee. Tosin tällä hetkellä en pahemmin mieti edes sitä. Uskon, että tästä tulee kirja. Pakko on uskoa, miksi tätä muuten tekisi.

Teen aika pitkiä päiviä täällä koneen ääressä. Kun illalla lopulta kiehnään itseni syvälle pehmeään nojatuoliini, luen, vaikka usein varon lukemista kesken oman kirjoittamisen. Olen juuri päässyt loppuun Jään ja pitänyt, tietysti. Monta Lundbergin kirjaa on jo ennestään hyllyssäni, ja säilytän vain sellaiset, joista todella pidän.

Vuosikymmeniä purjehtineen oli erityisen mieluista lukea Jäätä, sillä siinä liikutaan tutuissa maisemissa. Yksi kirjan myyntimenestyksen salaisuus saattaa olla juuri siinä, että veneilijöitä on paljon ja Kökars kiinnostaa. Eikä voi olla kuin iloinen siitä, että hyvä kirja löytää näin tavallaan ylimääräisiäkin lukijoita. Surullinen kirja tietenkin on, mutta ei lohduton.

Kohta täytyy työntyä tuiskuun hakemaan kirjastosta taas neljää taustakirjaa työlleni. Pino pysyy samankorkuisena, sillä vein juuri toissapäivänä tasan yhtä monta takaisin. Onneksi niitä voi helposti myös uusia netissä.

Ja onneksi on Kati-kerry, joka on vietävä pitkälle lenkille joka päivä, satoi tai paistoi. Se on ehdottomasti selkäni pelastus. Hyvin monilla kirjailijoilla näkyy olevan kissoja. Seurana ne ovat varmasti koiran veroisia, mutta miten kissanomistajakirjailija tulee lähteneeksi käsikirjoituksen luota, kun se oikein vetää. Minä en varmasti liikkuisi minnekään ilman Katia. Kiitos, Kati!