Käsikirjoitus etenee hyvää vauhtia. En huolestunut, vaikka julkisuudessa näkyi uhkaus, joka voisi koskea tätä omaakin työtäni sitten joskus. Ensimmäisen lentokonekaappauksemme tehnyt mies kuuluu harkitsevan oikeudenkäyntiä asiasta elokuvan tehnyttä Solar Filmsiä vastaan.
Jos olisin Solar Filmsin markkinointipäällikkö, olisin saattanut jopa maksaa oikealle kaappaajalle hyvästä mainoksesta, sillä moisessa oikeudenkäynnissä ei olisi tietenkään mitään mieltä. Kaappaus on tapahtunut tosiasia, maamme historiaa erityisesti sen vuoksi, että se oli ensimmäinen suomalaisen tekemä. Sellaiseen ei kukaan saa tekijäoikeutta, jonka perusteella pitäisi hakea tekijältä lupa.
Sama koskee tekeillä olevaa kirjaani. Taisin jo kertoakin, että olen silti päättänyt muuttaa kirjassa esiintyvien henkilöiden nimet, sillä vaikka seuraan tiukasti oikeita tapahtumia, suurin osa kirjaa on tietysti fiktiota. Siksi itselleni luontevampaa on tehdä näin. En halua lukijan kuvittelevan, että kirjan henkilöt käyttäytyivät juuri niin kuin kuvaan tai olivat sen luonteisia kuin tässä ovat. Kirjan päähenkilö saattaisi jopa olla vielä elossa, vaikka aika vanha jo olisikin.
Viime aikoinahan on kirjoitettu useita kuvitteellisia kirjoja, joissa on käytetty oikeiden henkilöiden nimiä. Alun luetteloon on nimen viereen saatettu merkitä: fiktiivinen. Siinä on mielestäni kuitenkin pulmana, että lukijoilla on taipumus uskoa jopa täysin fiktiivisten tapahtumien olevan tuttujen tai tunnettujen ihmisten todellisesta elämästä. Jos paikkakunta on mainittu, lukijat miettivät ankarasti, kenestä tässä oikein puhutaan. Tunnen kirjoittavani vapaammin kun ei tarvitse yhtään miettiä omaisten ja sukulaisten mahdollisia mielentiloja. Täysin henkilökohtainen ratkaisu siis, en ole tässä arvostelemassa muiden tekemisiä.
Sen sijaan ihmettelen itseäni. Pitikö minun taas valita ajanjakso, jossa on tapahtumia enemmän kuin riittävästi ja johon en varsinaisesti aiemmin ole perehtynyt. Tänään täytyy taas viedä neljä kirjaa pois ja hakea ainakin yksi. Kansalliskirjastoonkin on mentävä lehtiä lukemaan vielä muutamaan kertaan. Voisi sitä vähemmälläkin taustatyöllä yhden pienen kirjan saada aikaan.
Raili, mistä alkaen rikollisilla on ollut tekijänoikeus rikoksiinsa;-)
VastaaPoistaRaili, sinä et tutkijasta itsessäsi mihinkään pääse ja hyvä niin, sillä tuot meille eteen asioita, joista emme ole kuulleetkaan.
Minä olen usein ajatellut ja tiedät, miksi, että vara ei venettä kaada, joten riittävästi fiktiota matkaan, vaikka perusjuonne olisikin tosi, niin eivät pääse asianosaiset valittamaan myöhemmin.
Kevättalvista työintoa sinulle♥
Leena, kiitos! Onneksi työintoa tuntuu olevan juuri nyt hyvänlaisesti.
VastaaPoistaJuuri tuo, mitä sanoit rikollisen tekijänoikeuksista, minua huvitti siinä uhkauksessa. Kaiken lisäksi sentapaisia keskusteluja on käyty monet kerrat.
Ehkä meissä kirjailijoissa on oma rikollinen piirteemme: Varastamme aiheita elävästä elämästä sen kun ehdimme ja vielä iloitsemme niin tehdessämme.
Olen tehnyt televisiolle dokudraamoja, siis todellisiin historiallisiin tapahtumiin ja henkilöihin perustuvia. Yhden kerran sain kimppuuni lapsenlapsen, jonka mielestä hänellä oli tekijänoikeus isovanhempaansa. Siis hänen olisi pitänyt saada määrätä, mitä isovanhemmasta - joka oli aikanaan julkisuuden henkilö - kirjoitetaan.
VastaaPoistaMinullakin on samantapainen kokemus yhden historiallisen kirjani kohdalla. Ja toisen kerran myös minulle väläytettiin oikeudenkäyntiä. Molemmilla kerroilla päästiin sopuun, vaikka tosiasiassa en käyttänyt mitään sellaista aineistoa, jonka vuoksi olisi tarvinnut.
VastaaPoistaEhkä nämä tapaukset ovat tehneet pikkuisen varovaiseksi. Toisaalta ajattelen myös sitä, että vanhojen asioiden kaivaminen voi tosiaan olla kiusallista lähisukulaisille. Ihmisillä on taipumus osoitella aika helposti sormellaan, vaikka menneet asiat eivät ole mitenkään lapsiin ja lapsenlapsiin liittyviä.