Ei tieto aina lisää tuskaa

Tein veroilmoitusta ja totesin lainanneeni viime vuonna taustamateriaaliksi lähinnä jo varastoihin kätkettyjä kirjoja 16, lisäksi olen saanut aika monta lainaksi myös suoraan. Ostanutkin olen ja lukenut muutamia sellaisia, joita saa vain lukusaliin. Lehtien ja oikeuden pöytäkirjojen lukemiset tulevat tämän lisäksi. Ja kaikki tämä yhden pienen romaanin taustoiksi. En taida olla ihan viisas.

Tosin juttu on kyllä niin, ettei käsikirjoitus ehkä noin perusteellisia taustoituksia tarvitsisi, luen niitä pikemminkin omaa uteliaisuuttani. Jokainen aikuistenkirjoistani on syntynyt samasta syystä. Nytkin olin tekemässä toista, kun tämä juttu hypähti silmille. Kun itselleni tulee halu tietää enemmän, oletan asian kiinnostavan muutamaa muutakin. Onneksi ovat kiinnostaneet. Myynnillä en eläisi, mutta kirjoja lainataan kirjastoista paljon. Työni ei siis ole mennyt hukkaan. Eikähän se hukkaan menisi, vaikka ei edes kirjaa syntyisi. Olen saanut tyydyttää omaa uteliaisuuttani.

Yllättävän monet kerrat kirjoja tehdessäni olen huokaissut: Ja tästäkään en ole tiennyt mitään. Wau! Voin siis vakuuttaa, ettei ainakaan enimmäkseen tieto ole lisännyt tuskaani, vaikka on se toki sitäkin tehnyt. Unelmien varjojen tuottama tieto lisäsi sitä aika usein. Sama kokemus oli Koukussa-kirjan kanssa. Nuorten narkkareiden tosipohjaisiin vaiheisiin tutustuminen masensi pitkäksi aikaa.

Ennen kuin voin luovuttaa veroilmoituksen on vielä syöksyttävä mökille korjaamaan oman typeryyteni hedelmä. Vein vanhan tietokoneeni sinne ottamatta ulkoiselle muistille muutamia tärkeitä tiedostoja ja poistamatta yhtä sun toista, jonka ei ole tarkoitus joutua vieraiden käsiin. Mökkiturvallisuuttahan ei koskaan voi tietää. Tarkoitus oli tietysti ollut, mutta pääsipä taas kerran unohtumaan. Joskus tämä keskittyminen käsikirjoitukseen saattaa siis olla haitallistakin. Toisaalta, ihanaa mennä taas mökille katsomaan kevään edistymistä. Jäät ovat varmasti jo lähteneet.

Pidä peukkua, että kuikat ovat palanneet!