torstai 29. lokakuuta 2020

Kirjoista ja kristallikruunuista

 Yritin kovasti katsoa jotain, mutta ei onnistunut. Hämärä verkosto sotki näkymän. Aikani yritettyäni huomasin syyn. En ollut muistanut avata silmiäni.

Niinpä niin. Tuo tapahtui viime yönä unessa, mutta pätee myös hereillä. Monessakin eri yhteydessä on terveellistä avata silmänsä kunnolla ja katsoa, eikä vain hajamielisesti vilkaista. Tässä ajassa tuntuu olevan erityisen paljon sellaista, jota pitää katsoa hyvin tarkkaan ennen mielipiteen muodostamista. Eikä senkään jälkeen voi olla varma.

Siitä miten kirjamessut tänä vuonna sujuivat, on ollut helppo muodostaa mielipiteensä. Olen katsonut muutamia haastatteluja, ja onhan siellä ollut katsottavaa. Esimerkiksi Karo Hämäläisen Linna-kirja täytyy hankkia haastattelun katsottuani, niin hyvä ja rennon informatiivinen keskustelu hänellä oli Antti Majanderin kanssa. 

Sen sijaan lastenkirjojen osalta en ole tyytyväinen messujen antiin. Tuntuu, että aina vain saa hokea samaa: lukevista lapsista tulee lukevia aikuisia. Jos lastenkirjat unohdetaan, ei se ainakaan lukemista palvele. Eikö tässäkin olisi syytä päättäjien avata silmänsä. Tänä vuonna on tullut monia lastenkirjoja, jotka olisivat ansainneet paikkansa kirjamessuilla. Luulisi lisäksi koulujen ympäri Suomea voivan käyttää paremmin kirjamessujen antia hyväkseen nimenomaan tässä virtuaalimuodossa. MIKSI lastenkirjojen osuus oli niin vähäinen? Tästä kirjoitti lastenkulttuurivinkkari Vaidekin omassa blogissaan.

Samaan moiteluokkaan kuuluu nykyisin myös kirjastojen lastenkulttuuria käsittelevien lehtien osuus. Esimerkiksi Lastensuojelun keskusliiton julkaisemaa Lapsen maailmaa näyttäisi tulevan vain muutamaan pääkaupunkiseudun kirjastoon. Lastenkirjainstituutin Onnimanni-lehden tilanne on jokseenkin sama. Määrät ovat vähentyneet vuosi vuodelta. 

Syksy sentään on hellinyt lämmöllään. Silti ne monet uimarit, joita näen koiruuslenkillämme lähes joka päivä, saavat ihoni usein kananlihalle. He tosin vakuuttavat olevansa uinnin jälkeen aina kuumissaan ja tallustelevat tyytyväisinä märät jalat paljaina kohti kotejaan. Huh!

Koiruuslenkeistä Tesseen, niiden varsinaiseen tärkeään syyhyn, jota kiitän päivittäin ulosraahaamisestani. Eilen tuli jo täyteen 2/3 vuodesta, eli Tesse on nyt kahdeksankuinen. Aamulla juon hätäisesti vähän kylmää kahvia piparin kanssa, ja pian sen jälkeen ollaankin jo lenkillä. Säällä kuin säällä on ainakin toistaiseksi tehty noin kolmen kilometrin lenkki (ja pari saman pituista lisää päivän kuluessa). Siellä aina herään ja vasta lenkin jälkeen on vuorossa kummankin aamupala. 

Kuvassa Tesse on kaverinsa Millin kanssa. Tesseä vähän vanhempi Milli, 11 v,  kastui vähän tulomatkalla meille ja on sen vuoksi huolellisesti kääriytynyt pyyhkeeseen.

Tähän vielä Ruth Snellmanin ohjeita kirjasesta Nainen ja hänen kauneutensa, julkaisuvuosi 1934:

Oikea suurmaailman nainen onkin hyvin varovainen käyttäessään korujaan. Koskaan hän ei käytä niitä päivisin; aistikas sormus, ohut rannerengas tai helmikaulanauha tai kaulaketju riittävät. Sitä vastoin iltaisin ottaessaan osaa juhlatilaisuuteen tai muuhun sellaiseen - t.s. iltapuvun kanssa - Koristeet ovat suorastaan välttämättömiä. Tämähän onkin selvää, sillä kirkkaiden kristallikruunujen valossa säihkyvät jalokivikorut häikäisten ja helmet luovat kuutamoista hohtoaan lumoavasti. - Hyvä maku korujen käytössä antakoon kuitenkin jokaiselle naiselle vissit ohjeensa.

Ettäs tiedämme, kun taas kirkkaiden kristallikruunujen valossa pääsemme juhlimaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti