sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Yhteiskunnallisuutta nuorten kirjoissa ja itsekritiikkiä

Olin eilen Tampereella Työväen kirjallisuuden päivien paneelissa. Kolmannen kerran järjestettävillä päivillä oli ensimmäisen kerran mukana myös lasten- ja nuortenkirjallisuus. Otsikon Anarkiaa, aatteita ja arjen haasteita alla luvattiin keskustelua lasten- ja nuortenkirjojen yhteiskunnallisuudesta. Puhetta johti Päivi Heikkilä-Halttunen ja me: Siri Kolu, Kari Levola ja minä, keskustelimme. Teltta ei aivan täyttynyt kuten Tarja Halosen avatessa päivät, mutta melkoisesta viileydestä piittaamattomia kuulijoita oli sentään enemmän kuin olin uskaltanut toivoa.

Aihe on vallan monipuolinen ja aika monipuoliseksi muodostui sen käsitteleminenkin. Vaikka ei olisi täysin samaa mieltä Sirin kanssa siitä, että kaikki lastenkirjallisuus on yhteiskunnallista, paljon sitä siinä tietysti aina on. Kirjaperheen rakenteen, aseman ja sijainnin valinta on jo yhteiskunnallisuutta. Lasten kirjoissa se on vielä aika erilaista kuin nuorten kirjoissa.

Tai voisi olla. Aika vähän selkeää yhteiskunnallisuutta mielestäni nuortenkirjoissa juuri nyt esiintyy. Jäin oikein miettimään omalta osaltanikin sitä, mitä kirjoitan nuorille, mitä aikuisille. Aikuisten kirjoissani olen pysytellyt maamme vaikeissa vuosissa 1900-luvun taitteessa ja alkupuolella, ja kun halusin puhua noista ajoista, minulle luonteva valinta oli kirjoittaa aikuisille. Miksi ihmeessä?

Esimerkiksi itsenäistymisemme aikoja ei ole juurikaan nuortenkirjoissa taidettu suoraan kuvata. Sanokaa jos on, haluan heti lukea sen kirjan. Enkä nyt tarkoita, että pitäisi kuvata sisällissodan julmuuksia raaimmillaan, mutta tuonaikainen aatemaailma oli hurjan mielenkiintoista. Sitä oli kiihkeästi puolin ja toisin. Eikä siitä ole annettu oikeaa, mahdollisimman puolueetonta ja lait tuntevaa todistusta, ennen kuin aivan viime aikoina, eikä kovin paljon nytkään.

Juuri muutama päivä sitten Ulkoasiainministeriön ulkoasiainneuvos hyökkäsi Mervi Kantokorven kirjoitusta vastaan, kun Kantokorpi oli pannut "vapaussodan" lainausmerkkeihin puhuessaan Teuvo Pakkalasta. Oikein hätkähdytti se, miten tuollaisessa asemassa oleva Pekka Säilä on historiansa lukenut. Onneksi hän sai jo parin päivän kuluttua kolme erittäin maltillista ja järkevää vastausta. Varsinkin vaikeista ajoista maamme historiassa pitäisi nuorillekin puhua mahdollisimman selvästi ja ilman kovin väritettyjä silmälaseja.

Kasvoin itse perheessä, jonka sukutarinoihin kuuluivat äidin isä ja monet veljet sekä hänen valkoisten tukipisteenä toiminut lapsuudenkotinsa Lappeenrannan vieressä. Vasta opiskellessani valtiotieteellisessä kuulin luennoitsijani puhuvan ensimmäisen kerran siitä, että punaisetkin olivat isänmaallisia ja halusivat kotimaansa parasta. Se oli minulle ällistyttävä ja herättävä huomautus. Mutta olisi se ajatus voinut jo vähän aikaisemminkin nousta esille. Kun joku edes jossain olisi niin kertonut!

11 kommenttia:

  1. Mieleen ei todellakaan tule sisällissodan aikaa kuvaavia lasten- tai nuortenkirjoja, vaikka olisi luullut niitä 70-luvun politiikan myötä syntyneen. Tai ehkä silloin keskityttiin nykyaikaan.

    En tiedä onko Anna Bondestamin Kuilu (alkup. Klyftan) alunperin tarkoitettu lapsille vai aikuisille. Päähenkilönä on lapsi ja nykyisin kirjaa lukevat koululuokat. Löysin sen itse viime talvena ja pidin hienona kuvauksena vuosien 1917-1918 kokemisesta.

    Uusille olisi siis tilaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kaisa K. Luen Kuilun ensi tilassa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos vielä tätäkin kautta lauantain antoisasta paneelikeskustelusta.

    Lähihistorian traumoista tai elämänkohtaloista ei tosiaan ole vielä kovin paljon lapsille tai nuorille Suomessa kirjoitettu.

    Viime sodista kuitenkin kannattaa muistaa Lasse Raustelan Taivaan savut -sarja.

    Uskon että lähivuosina sekä kirjailijat että kustantajat rohkaistuvat nostamaan tärkeitä taitosvaiheita myös lasten- ja nuortenkirjoissa näkyvämmin esille.

    Suuntaa tälle oletukselleni antavat esim. Sisko Latvuksen Kaukana omalta maalta -nuortenromaani viime vuodelta sekä Maarit Malmbergin & Jouni Koposen kuvakirjat Aapeli ja evakkomatka ja Aapeli ja sotaveteraani Reino.

    Kiitos Kaisalle Bondestam-vinkistä. Kirja on käsittääkseni ilmestynyt aikoinaan aikuistenkirjana. Täytyy lukea se ensi tilassa!

    VastaaPoista
  4. Minä tilasin jo toisen kahdesta Pasilan kirjavarastossa olevasta kirjasta. Toinen oli lainassa.

    Rouva Huu se vasta kiitokset ansaitseekin. Tietoa oli ja langanpäät pysyivät käsissä. Ei ollut helpoimmasta päästä oleva tehtävä, joten puheenjohtajan rooli oli hyvin ratkaiseva.

    Olen iloinen siitä, että pääsin mukaan, sillä aihe pani tosiaan ajattelemaan asiaa.

    VastaaPoista
  5. Huomasin tuon kiinnostavan paneelinne lehdestä ja kiva kun siitä sai kaikuja tätä kautta. Kirjoitin 1980-luvulla myös Evakkojunalla länteen -kirjan Karjalan evakoista. (Ja lisääkin lähihistoriaa tulee, jos kustantaja on myönteinen...) Nyt vain tuntuu siltä, että nuoria kiinnostavat enemmänkin tulevaisuusfantasiat kuin jokin kaukainen historia.

    Luulenpa, että tasapuolisia kuvauksia sisällis/kansalaissodasta on ollut aika mahdotontakin kirjoittaa aikaisemmin, niin hitaasti asenteet muuttuvat ja niin kaukaa tuota aikaa täytyy katsoa. Oma äidinisäni ammuttiin punaisena Viipurissa, isän suvussa oltiin taatusti valkoisia. Se aika halkaisee tämänikäiset yhä kahtia!!

    VastaaPoista
  6. Sisko, kiitos kommentistasi. Sinun Kaukana omalta maalta, vahvasti omaan aikaansa kiinnittyvä kirjasi, tulikin mainituksi seminaarissa.

    Varmaan olet oikeassa siinä, että ehkä ja se saattaa vieläkin olla EHKÄ, aika on vasta vähitellen kypsymässä tuon ajan käsittelyyn.

    VastaaPoista
  7. Jos kovin realistista sotakuvausta ei haeta, niin onhan meillä Jalmari Finnen "Kiljusen herrasväki partiolaisina" (1918), jonkinlainen suomalaisen lastenkirjallisuuden oma "Hurskas kurjuus". Pikkuporvarillista farssikomiikkaa sisällissodan kustannuksella.

    VastaaPoista
  8. Juha-Matti, en muista kirjaa, vaikka varmasti olen kaikki lukenut, toiset moneenkin kertaan. Painettiinko se tosiaan jo 1918? Olisiko syytä etsiä käsiinsä?

    VastaaPoista
  9. Juu, ensipainos ilmestyi 1918 (tarkistin vielä Kansalliskirjaston tietokannasta).

    Suurin osa kirjasta on partiolaistouhuja, sotaa kuvataan vain viimeisessä luvussa - mikä saattaisi viitata siihen, että Finnellä oli sodan syttyessä jo pöydällään puolivalmis käsikirjoitus, johon hän vain kirjoitti ylimääräisen luvun. Aika kilttiä menoa sotakuvaukset ovat, Kiljuset jujuttavat tyhmiä kapinallisia partiolaiskonsteillaan. Sodan nimeä tai osapuolten nimiä ei mainita, puhutaan vain "vihollisista", mutta aikalaislukijalle ei kyllä jää epäselväksi ketä vastaan taistellaan. Varsinkin kun lopuksi Kiljuset tapaavat itsensä Mannerheimin ja saavat mitalin.

    Finne oli vikkelä hyödyntämään sisällissotaa. Vuonna 1918 ehti ilmestyä myös hänen kirjoittamansa ja Ola Fogelbergin kuvittama sarjakuvakirja "Janne Ankkanen sotajalalla". Siinä Janne Ankkanen lietsoo taistelun maatilan kissojen ja koirien välille. Hyvin läpinäkyvää allegoriaa...

    VastaaPoista
  10. Kiitos taas! Hyvää tietoa. Monen aikuiskirjailijan tekstejä noilta ajoilta olen kyllä lukenut aika pöyristyneenä. Tunteet olivat kiihkeitä ja annettu tieto yksipuolista.

    Ajan lehtiä lukiessa tapaa kaksi niin erilaista Suomea, ettei maata samaksi uskoisi. Kovin erilaisia ihmisten elämät tietysti silloin olivatkin, yleinen ja yhtäläinen äänioikeuskin vielä hyvin nuori.

    Ainakin itse olen tervehtinyt somea hyvänä tietolähteenä, vaikka tietysti siinäkin pätee vanha totuus, että suurin osa ihmisistä haluaa tietoa etsiessään lähinnä pönkittää omia ennakkoasenteitaan. Mutta toisaalta etsivä kyllä myös löytää.

    VastaaPoista
  11. Muuten etsivä löysi taas. Tutkimuskohteesi vaikuttaa hurjan kiinnostavalta. Toivottavasti sitä aikanaan uutisoidaan, että huomaan, milloin työsi on valmis. Onnea matkaan!

    VastaaPoista