Grafomaniassa keskustellaan siitä, mitä odotuksia nykyisin asetetaan nuortenkirjalle. Ovatko ne edelleen aikuisten asettamia kasvatusvelvollisuuksia, vai joko nuorelle saa kirjoittaa yhtä monenlaista tekstiä kuin on nuoriakin?
Ainakin kouluopetuksessa ja kritiikeissä taidetaan turhan usein sortua tähän aikuisnäkökulmaan. Kouluopetuksessa kasvatusvelvollisuuden vuoksi ja ehkä vähän siksikin, että oppimistavoitteiden asettajat ja äidinkielen opettajat ovat oman alansa asiantuntijoita, tässä tapauksessa uransa sen vuoksi valinneita, että itse ovat kirjaihmisiä. Heille saattaa lukematon nuori olla helposti vain toivoton tapaus, johon ei jaksa uhrata liikaa ruutia. Näinkin siis voi olla, vaikka onneksi tiedän monia ihania opettajia, jotka tekevät kaikkensa lukemisen lisäämiseksi.
Entä kenelle kritiikkejä loppujen lopuksi kirjoitetaan? Nuorille itselleen, kasvattajille, kirjoja ostaville aikuisille? Pelkään, että liian usein juuri aikuisille, jolloin nuori ei saa kritiikistä toivomaansa ja epäilemättä myös tarvitsemaansa tietoa. Kirjoja ilmestyy nykyisin niin valtavasti, että hakuammuntaan saattaa väsyä jo kauan ennen kuin ne omat kirjat ovat löytyneet. Kirjastoväki on avuliasta, mutta osaako nuori pyytää heiltä apua, jos ei ole kirjaston vakituinen ja tottunut käyttäjä.
Itse pidin nuorena ja pidän edelleen eniten kirjoista, joista saan jotain uutta ajateltavaa, vaikka vain yhden silmien raottamisen, yhden pienen oivalluksen. Taidan saada hyvästä tekstistä enemmän tyydytystä kuin juonellisesti täydellisestä tarinasta. - Niin se tosiaan on, sillä enhän minä jäykkää tekstiä jaksa lukea muutamaa sivua pitemmälle.
Juonikin tosin saattaa ärsyttää, jos huomaan jatkuvaa laskelmallista koukuttamista. Sitä tuntuu olevan jo luvattoman paljon ja se tuntuu vain lisääntyvän kaiken aikaa. Kaipa se tulee kustantajien myyntivaatimuksista ja saahan sitäkin toki jossain määrin olla, mutta mutta… Se nyt vain ärsyttää! Mielestäni nykyisin ilmestyy ehdottomasti liikaa kirjoja, joissa kieleen ei ole kiinnitetty riittävää huomiota, mutta juonellista koukuttamista riittää kappaleesta toiseen.
Tuosta tulikin mieleeni, että olenko jo vanhanaikainen tässä hyvän kielen vaatimuksessani? Onko sillä todellista merkitystä, kun monet nuoret lukevat jo aika varhaisessa vaiheessa kirjansa mieluummin englanniksi kuin suomeksi. Miten tärkeää äidinkielen vaaliminen tosiasiassa on? Kumpi on tärkeämpää: että ylipäänsä lukee, vai että äidinkieleltään suomalainen lukee suomeksi?
Minulle vastauksessa ei ole vaihtoehtoja, mutta saatanhan olla väärässä. Ehkä meillä jo kohta on maailmanlaajuinen yhteinen kieli, ja omat kielet ovat vain katoavia erikoisuuksia, joita kielifriikit vaalivat kammioissaan. Onko se todennäköinen vaihtoehto vaiko vain mörkö, jolla meitä pelotellaan? Kehittyykö tasapainoinen ihminen pitkälti oman kielen kautta, vai onko sekin vain mantra, kansallista toiveajattelua?
Minulla saattaa olla näihin kysymyksiin varmoja omia mielipiteitä, minähän rakastan kirjoja ja äidinkieltäni, mutta ovatko ne vastaukset oikeita, sitä mietin välillä ankarasti. Ehkä lukemiseen pitäisikin suhtautua aivan uudella tavalla. Jotenkin paljon paljon laajemmin. En vain tiedä, miten. Sanokaa te viisaammat mielipiteenne.
Nuorena lukijana voin sanoa, että toisinaan luen englanniksi sen takia, että kirja saattaa olla parempi alkuperäisellä kielellään tai koska sitä ei ole edes suomennettu ja haluan aiheen takia lukea sen. Tai sitten koska haluan hioa englannin taitoja :)
VastaaPoistaLisäksi englannin kielisestä kirjallisuudesta löytyy helpommin ja laajemmin ja parempia kirjoja, aiheesta josta tykkään lukea, joita ei varmaan koskaan suomenneta. Suomalaisesta tuotannosta olen löytänyt ainoastaan yhden itseäni miellyttäneen samaa aihetta koskevan kirjan.
Kiitos, että annoit kommenttisi.
VastaaPoistaIlmeisesti luet kuitenkin myös suomenkielisiä kirjoja, sillä kirjoitat hyvää kieltä. Kokeiletko kirjan lukemista ensin suomeksi, ennen kuin päädyt englanninkieliseen, vai saatko vaikkapa ystävältäsi suosituksen lukea ilman muuta englanniksi? - Tarkoitan nyt tietysti kirjallisuutta, jota itse valitset luettavaksesi. Tässä keskustelussa ei lasketa koulu- ja kurssikirjoja.
Selväähän on, että englanninkielinen kirjallisuus on suunnattomasti monipuolisempaa kuin omamme. Siinä meidän pieni kielialueemme ei koskaan pysty kilpailemaan. Olisin utelias kuulemaan, mikä merkitys sinulle on äidinkielellä?
No yleensä kirjat tarttuvat tosiaan mukaani sen mukaan mistä ne kertovat. Eli jos ensimmäisenä vastaan tulee suomenkielinen versio luen sen ja jos tulee englanninkielinen luen sen.
VastaaPoistaJos taas saan jostain vihin kirjasta, joka kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta jota ei ole suomennettu luen sen sitten englanniksi.
Luen kuitenkin suhteellisen vähän kirjoja, mutta kirjoitan sitten sitäkin enemmän.
Äidinkieli on minulle tietenkin rakas, ja varsinkin itse puhumani Oulun murre on lähellä sydäntä, ja olen ylpeä siitä että suomi on äidinkieleni. Englanti on sitten tullut läheiseksi musiikin ja elokuvien kautta.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOn hurjan iloinen asia, että murteet ovat päässeet taas kunniaan. Jossain vaiheessa pyrittiin tasapaksuun yleiskieleen, ja se jos mikä on rikkaan kielen tuho. Tulen aina hyvälle tuulelle, kun kuulen tutun murteen. Jos joku puhuu rakkaan maamoni eli mummini karjalanmurretta, olen varma, että hän on mukava ihminen.
VastaaPoistaOlen itse asunut ympäri Suomea, mm. Muhoksella ja lipsahdan helposti tuttuihin murteisiin niitä kuullessani. Sen sijaan en enää pysty sijoittamaan kaikkia hauskoja murresanoja omalle alueelleen, vaikka tiedän käyttäneeni sanaa jossain elämäni vaiheessa. Juuri vähän aikaa sitten tekstistäni yritettiin vaihtaa sana äsähtää sähähtämiseksi, vaikka eiväthän ne sama sana ole, lähisukuisia kyllä.
Kiitos, Ida. Sait minut hvyälle mielelle.
(Kirjoittaja poisti edellisen tekstin korjatakseen kirjoitusvirheen. Tämä on siis muuten sama.)