Olin kirjailijavierailulla Oulussa ja tuollaisen kysymyksen minulle heitti yksi ala-asteelainen Madekosken koululla noin vain. Miksi haluat olla kirjailija?
Hänelle luultavasti vastasin reippaasti jotain siitä, miten paljon itse olen aina pitänyt kirjoista ja miten tärkeitä ne ovat minulle olleet. Onhan sekin tietysti yksi syy, mutta jos oikein ajattelee, se on aika hassu vastaus. Että minä haluan olla kirjailija, koska rakastan niin paljon kirjoja. Joku voisi nimittäin mutista tähän, että juuri siksi sinun EI pitäisi olla kirjailija. On niin monta parempaa kuin sinä, eikö ihmisten pitäisi lukea heidän kirjojaan eikä tuhlata aikaansa muuhun.
Juu, voi olla että tosiaan pitäisi. Mutta eihän tuohon kysymykseen voi vastata kunnolla yhdellä lyhyellä koulutunnilla, jolla pitää ehtiä vastaamaan moneen muuhunkin kysymykseen ja vielä puhua viisaita lukemisen tärkeydestä. Siis siitä, että se on aivojumppaa ja antaa habaa vähän muuallekin kuin hihaan. Eikä siihen kyllä voi vastata kunnolla tässä blogissakaan, koska siihen ei oikein ole olemassa vastausta. Vaikka sitä on mietitty ja mietitty, tutkittu jopa ja keskusteltu asiasta monet monituiset kerrat. Pitää siis vain tyytyä siihen, että on sen onnen omakseen saanut, ja siinä se. Lopettaa sellaisen miettimisen, kun tässä on tärkeämpääkin tekemistä. Siis kirjoittamista.
Silti aina silloin tällöin siihen on ainakin yritettävä vastata, sillä innokkaalle kysyjälle ei ainakaan saa nauraa tai hymähdellä. Jos joku tietää hyvän lyhyen vastauksen - siis sellaisen yleispätevän - kerro, ole niin kultainen.
Pystyykö joku muuten vastaamaan kysymykseen, miksi on puuseppä? Miksi puu taipuu jonkun käsissä notkeasti kuin muovailuvaha, tai miksi joku näkee heti, mistä vänkyrästä saa jotain irti, mistä ei mitään? En nimittäin usko, että siihenkään on yksiselitteistä vastausta olemassa, vaikka minusta voi tuntua, että se on vain ja yksinomaan kokemuksen tuomaa taitoa.
Koskahan sitä alkaa olla sen verran vanha ja viisas, että osaa kysymisen sijasta vastailla?
Itse en olekaan ajatellut asiaa aivan noin. "Kirjailija" tuntuu tässä vaiheessa ulottumattomissa olevalta titteliltä, jota en ehkä koskaan saavuta. Mulle on ollut helpompaa ajatella, että haluan julkaista kirjan. (Niin, silloinko on kirjailija? Voiko olla kirjailija ennen julkaisua vai pitääkö ensin peräti menestyä?)
VastaaPoistaMutta siis aikalailla samoja asioitahan nuo ovat. En kuitenkaan ole koskaan edes pystähtynyt miettimään, miksi haluan kirjoittaa ja julkaista. Ei siinä ole mitään mietittävää. Se on halu/taipumus/keksi itse. Ei vain voi olla kirjoittamatta.
Dee, oikeassa olet siinä, ettei asiassa useimmille meistä varmaan ole ollut mitään miettimistä. Kun on kirjoittanut aina, jossain vaiheessa on luonnollista yrittää kirjoittaa myös kirja. Ja kun on kirjoittanut kirjan, sitä on luonnollista tarjota kustannettavaksi.
VastaaPoistaUseimpien kirjailijayhdistysten jäseneksi pääsee vähintään kahdella julkaistulla kirjalla ja taitaa siinä olla jotain kustantajan tasostakin. Näytelmäkirjailijatkin ovat kirjailijoita, samoin tietokirjailijat ja kaikilla on omat jäsenvaatimuksensa. En menisi käyttämään kirjailija-titteliä, jos niistä minkään vaatimukset eivät täyty, vaikka sitäkinhän on nähty.
Nykyisin on helppoa saada aikaan kirja, jos maksaa itse sen painatuskulut. Silloin siihen harvoin saa pätevää ja perehtyvää toimittajaa kumppaniksi. Varsinkin aloittevalle kirjailijalle kokenut toimittaja on kuitenkin hyvin tärkeä ja häntä kannattaa kuunnella.
Upea kirjoitus - taas kerran!
VastaaPoistaTuntuu lohduttavalta, että jo pitkän listan julkaissut kirjailijakin vielä kirjoittaa näin (vaikkei pohtisikaan ihan samoja latuja):
"On niin monta parempaa kuin sinä, eikö ihmisten pitäisi lukea heidän kirjojaan eikä tuhlata aikaansa muuhun."
Tärkeintä on juuri se, mitä viisaasti tuot esille: "on sen onnen saanut".
Minusta silti koululaisen kysymyskin on viisas. On viisasta ylipäätään kysyä. Varmasti ovat antoisia monellakin tavalla nuo kouluvierailut!
Paula, kiitos! Totta on muuten sekin, että kaksi juuri tekeillään olevaa kirjaa - toinen jo pian, helmikuussa, ilmestyvä ja toinen tekeillä - ovat lähteneet kysymyksistä. Mitä siinä oli takana? Mitä ne oikein tekivät? Miten ne tekevät? Miksi joku tekee niin?
VastaaPoistaNuo olivat siis kahden eri kirjan kysymyksiä, mutta on hurjan kiinnostavaa etsiä vastauksia ja varsinkin löytää niitä.
Ja sitten vielä se kirjoittajan oma ikuinen kysymys, jonka tekee ja on kai tehtäväkin kerran toisensa jälkeen: Miten osaisin sanoa tämän kauniimmin/selvemmin/todemmin?
Hmm...
VastaaPoistaVuosikymmenten varrella on kyllä useammin kuin kerran käynyt hyvinkin vakavasti mielessä ajatus, että nimenomaan EN halua olla kirjailija. (Lapsuuden suuri haaveeni oli tulla opettajaksi. Se oli oikein kutsumus, olenhan jo kansakoulun ainevihkoon kirjoittanut, että tahdon isona opettajaksi, koska opettajilla on hyvät palkat ja hienot asunnot=)))
Mutta kun siitä vähitellen on kuin onkin muotoutunut ammatti (sillä ammattina minä kirjailijuutta pidän, ja taisin ryhtyä ehkä kymmenen kirjan jälkeen hiukan häveliäästi sittenkin kirjoittamaan kaavakkeisiin ammatiksi "kirjailija")ei enää tässä vaiheessa ole juurikaan viisasta pohdiskella haluja.
Ok. se on vain osatotuus. Siis se, että EI aina halua. Niistä syistä on lähiaikoina keskusteltu esim. Grafomaniassa, joten ei niistä enempää. Turhautuu kai joka ammatissa välillä...
Mutta etuoikeutetuksi tunnen itseni, kun saan tehdä työtä, josta pidän, jossa viihdyn, jossa ainakin välillä saan olla oman itseni herra. Tai siis rouva.
Ne näennäisesti epäitsekkäämmät syyt ovat niitä, että on jotain annettavaa sille mahdolliselle lukijalle, iloa, pohdittavaa, liikahduttavaa. Vaikuttaminen on liian mahtipontinen sana, vaikka se joskus nuoruuden huumassa silloin tällöin nousi pintaan.
Minusta kyse ei ole siitä, onko olemassa parempia kirjailijoita kuin minä. Varmasti on. Tästäkin ollaan viime aikoina keskusteltu esim. Grafomaniassa. Siis että onko mieltäkään asettaa kirjoja tai kirjailijoita paremmuusjärjestykseen. Ei tietenkään. Joku saa aina välillä tunnustusta, kuten muillakin elämänaloilla. Se on ihan hyvä asia. Kukapa ei tunnustusta kaipaisi.
Taitaisin vastata kysymykseen näin: Haluan olla kirjailija, koska haluan olla minä.
Ehkä siihen sisältyy jopa pieni osa elämän tarkoitusta: hyväksyä lopultakin itsensä ja tulla omaksi itsekseen.
T von L
Wau! T von L, tuo oli niin hieno vastaus, että sitä käytän tästä lähtien, jos sallit. Yritän muistaa sanoa saaneeni sen sinulta. Kiitos!
VastaaPoistaKoskahan sitä pystyisi hyväksymään itsensä omana itsenään? Tai tietysti sellaisiakin hetkiä on, mutta ne hyväksymiset ovat silloinkin vähän sellaisia: no, kun olen nyt tämmöinen, minkä sille voi.
Ainahan sitä haluaisi olla parempi kuin on. Sen opettaa meille viimeistään koulu. Tai opetti, haluaisin uskoa, että tämän päivän koulu antaa oppilailleen vähän enemmän tunnustusta kuin entinen.
Juuri niin!
VastaaPoistaHaluaisin minäkin uskoa ja uskonkin, että tämän päivän koulu antaa oppilailleen enemmän tunnustusta kuin entinen. Kaiken kaikkiaankin koulukeikoilla tosi paljon kierrettyäni en voi kuin olla iloinen siitä, miten hienoja asioita kouluissa tapahtuu. Sääli, että pintaan nostetaan usein vain ongelmat ja ikävyydet. Tottakai niitäkin on, mutta vierailijan osa on sikäli antoisa, että saa olla vähän niin kuin "tähtenä" juhlahetkessä. Ja silloin saa yleensä ylettömän hienon käsityksen tämän päivän koululaitoksesta.
Ja heh. Ei kai tuo niin kuolematon ajatus ollut, ettetkö sitä voisi ihan suvereenisti myös omanasi lanseerata?
Keskustelin pikkuveljeni kanssa hiljattain tuosta "paremmaksi tulemisesta". Olimme vähän eri linjoilla, vaikka lopulta sittenkin samaa mieltä. Käsitteet vain olivat vähän erilaisia. Lopputulema oli kuitenkin se, että yksimielisesti toivoimme, että voisimme tehdä parempia TEKOJA joka päivä. No, edes yhden hyvän työn. En silti usko, että ihminen sinällään tulee paremmaksi tai huonommaksi, koska se on sellaista arvottamista, joka johtaa vaarallisille vesille.
Taidankin tästä lähteä keksimään päivän hyvää työtä... sovin itseni kanssa, että nanomillin kokoinenkin riittää. =)))))
T von L
Juuri niin, kultainen kollegani!
VastaaPoistaMinä alan nyt tehdä onnittelurunoa hyvälle ystävälle. En suuren suurta enkä runoantologioihin pyrkivää, mutta ainakin pienen hymyn toivon sen kirvoittavan!
No ni. Päivän hyvä työ on onnitteluruno. Ehdottomasti.
VastaaPoistaMulla toistaiseksi vain soosi kiehumassa. Riittääkö se?
T von L
Tuulan vastaus on tosi hieno! :)
VastaaPoistaPaljon hienompi kuin se, joka multa meinasi kerran livahtaa pienten 7.-8.-luokkalaisten pilttien edessä:
Koska kirjoittaminen on vähän niinkuin herskaa, kerran kun kokeilet niin et pääse enää irti :-p
Mutta, näin kun oikein miettii asiaa, niin ehkä ainakin yksi päällimmäisistä syistä on: Koska haluan kertoa tarinoita.
Hauskinta lapsen kysymyksessä oli juuri tuo muoto: Miksi haluat... yleensähän kysytään: Miksi olet... En tosiaan muista, että kukaan aiemmin olisi kysynyt tuossa muodossa.
VastaaPoistaMutta nyt minulla on vastaus valmiina, joten toivotaan, että seuraava tämänmuotoinen kysymys tulee pian.
Hihi.
VastaaPoistaMulla on JOSKUS käynyt ihan piloilla tietenkin, mielessä erään miespuolisen kollegan kommentti:
-Mä vihaan kakaroita.
Uskon, että lasten huumorintaju riittäisi sellaisen lauseen kuulemiseen. Tai ei, en uskokaan. Eikä se ole tottakaan, joskus vain vippaa, kuten tuo "vähän niin kuin herskaa..."
Terkut pimeydestä, niin pimeästä.
T von L
No mutta hui teitä! Onneksi T von L ehti antaa sen hienon vastauksen ennen kuin pimeni.
VastaaPoista