On taas se aika vuodesta, jolloin Ruotsissa on julkistettu ALMA-palkintoehdokkaat. ALMA-palkinto on maailman suurin lasten- ja nuortenkirjapalkinto, joka jaetaan Astrid Lindgrenin muistorahastosta. Eikä mistään pikkusummasta tosiaan ole kyse, sillä palkinnon suuruus on 5 miljoonaa kruunua, noin 532 000 euroa. Suomen ehdokkaat ovat suoraan palkinnon sivuilta otettuna:
Kallioniemi, Tuula, Author, Kunnas, Mauri, Author/Illustrator, Parland, Stella, Author, Parvela, Timo, Author, Reichstein, Alexander, Illustrator, Sandman-Lilius, Irmelin, Author/Illustrator
Seuraavaksi odotan innokkaasti, missä asia ehditään ensimmäiseksi julkistaa kissan kokoisin kirjaimin. Jos nyt olen oikein lehtiäni lukenut, kaikki rahaan viittaavahan on valtavan kohun arvoista. Tässä viitataan melko isoon summaan, aihetta siis on. Jos palkinto tulisi Suomeen, sehän selvästi kohentaisi ainakin yhden perheen taloudellista tilannetta, mahdollisesti ulottaisi siunauksensa laajemmallekin. Jos Tuula sen saa, aion ehdottomasti päästä jaolle yhden kahvikupin verran, ehkä paakelsinkin. Ja sen vuoksi peukkuni ovat korkealla Tuulan puolesta. Hän on hieno ja ahkera kirjailija ja ihana lapsuuden ja nuoruuden puolestapuhuja. Iloitsen tosin jokaisen ehdokkaamme puolesta, jos palkinto osuu heille.
Töissäni on menossa sahausliike jopa yhden päivän sisällä. Välillä tuskastun siihen, että en edisty niin nopeasti kuin toivoisin. Välillä riemastun siitä, että selvästi työ etenee. Ei tosin 80 km/tunnissa kuten Skytrekissä Costa Ricassa, jonne ajatukset puikkaavat aika usein. Kyllä matkustaminen sentään on kivaa. Lompakko tyhjenee, mutta pää täyttyy.
Vierailin tiistaina Helsingin yliopiston luokanopettajakoulutuksessa parin tunnin verran. Ihmeesti vain tuli kiire lopussa, vaikka aikaa oli niinkin paljon ja suu jo kuiva. Kirjojeni taustatyöt ja todella eläneiden kirjojen sankareiden pään sisään pääseminen kiinnostivat kuulijoita. Kiitos heille hyvistä kysymyksistä. (No, tiedän toki, että kaikki kysymykset ovat kysyjän kannalta hyviä, mutta on silti toista vastata aikuisten opiskelijoiden tekemiin kysymyksiin, vaikka lastenkin kysymysten fiksuus yllättää joskus tosi iloisesti. Tuolla minulta ei kysytty, mikä on paksuin kirjasi tai onko minulla koiraa, vaikka koirastanikin puhun mielelläni.) Seuraavakin vierailuni on aikuisten tilaisuuteen, vallan pikkujouluun! Tip, tap!
Vaihteeksi on tosiaan kiva puhua aikuisille, mutta silti pidän kovasti myös kouluvierailuista. Toivon aina, että jos käyntini saisi avattua kirjojen maailman edes yhdelle kuulijoistani, se olisi jo paljon. Jokaisella lapsella täytyisi olla mahdollisuus ja oikeus kirjoihin. Miten sen portin vain onnistuisi avaamaan sellaisellekin, jolle lukeminen ainakin alkuun tuottaa vaikeuksia tai tuntuu ikävältä puuhalta. Siinäpä sitä paljon mainostettua haastetta onkin! Mutta ainakin me innokkaasti yritämme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti