Doko desuka Atsuta jingu?

Japanin matkallamme kävimme tietysti monissa suurissa temppeleissä, joista parhaiten minulle jäivät mieleen jo aiemmin mainitsemani Atsuta jingu Nagoyassa (vastaus otsikon kysymykseen missä se on), Ryoan-ji ja Sanjusangen-do Kiotossa. Kuulu Kultainen temppeli Kiotossa erosi muista vain kultaisella loistollaan, joten se ei ollut niin vaikuttava kuin odotin.

Atsuta Jingua ei erityisemmin mainosteta Nagoyan turistioppaissa, voi jopa olla, ettei sinne erityisemmin haluta turisteja. Sen valtavaan puistoon ei ollut pääsymaksua eikä englanninkielisiä tekstejä näkynyt missään. Oppaita ei liioin ollut. Meillä kävi hyvä tuuri, sillä saimme oppaaksemme englantia yllättävän hyvin taitavan vasta eläkkeelle siirtyneen insinöörin. Hän ehkä halusi verestää kielitaitoaan, sillä hän oli matkustellut työnsä vuoksi paljon Euroopassa ja Suomen ystäväkin hän oli. Hyräilimme yhdessä Finlandiaa, "teidän itsenäisyyslauluanne", kuten hän sanoi. Häneltä saimme oivallista tietoa.

Atsuta jingu on shintolaistemppeli, yksi maan tärkeimmistä. Japanilaisia käy siellä 7-9 miljoonaa vuodessa. Yhtään länsimaista emme siellä nähneet. Puistossa on monta 800-1000-vuotista valtavaa puuta. Oppaamme kehotti meitä painamaan kätemme yhden vanhuksen juurelle, jotta saisimme siltä ikiaikaista voimaa ja viisautta. Sitä on nyt saatu, joten älkää hämmästykö tavatessamme, jos se sattuisi heti loistamaan olemuksestani.

Hän esitteli meille päätemppelin lisäksi neljä pyhättöä, niitä noin leikkimökin kokoisia hirsirakennuksia, joita kuvissa usein näkee. Yksi oli Korppi-jumalan, jonka vastuulla ovat säät. Korppeja näkyikin sen ympärillä monta. Toinen oli sadon jumalan ja kolmas veden. Neljäs pyhättö oli vaatimattomasti metsän keskellä, kapean polun päässä oleva vihkimispaikka.

Vesijumala oli pieni sammaleen peittämä kivi keskellä ehkä 8-metristä matalavetistä kiviallasta. Vesi oli pohjavettä ja hyvin kylmää. Sitä otettiin pieneen päreestä kietaistuun kauhaan kolme kertaa ja heitettiin jumalan päälle, jotta se heräisi.  Vasta sen jälkeen oli pyynnön ja rukouksen vuoro. Yleensä jumalien herättämiseksi myös taputettiin käsiä terävästi yhteen tai kilisytettiin tai kumisutettiin isoja kelloja. Yksi nainen villiintyi heittämään vettä varmaan kymmenen kertaa ja sain oppaaltamme moitteet. "Eihän sitä nyt noin häiritä", hän selitti meillekin.

Suuressa puistossa oli pari lampea, joista toisen reunalle istuimme. Lammissa on aina valtavia karppeja, joissakin, niin kuin tässä, myös kilpikonnia. Iloisen yllätyksen soi pitkä piiskanohut käärme, joka ui melkein jalkojemme alla olevaan koloon. Kysyin sen nähneiltä, onko se myrkyllinen, mutta he eivät tienneet. Kolo oli lammen kivireunuksessa, joten sitä piti kurkkia vaivihkaa reunan yli, ettei se säiky. Lopulta se tuli niin uteliaaksi, että alkoi kieltään lipoen lähestyä minua. Käärmehän ei näe hyvin, mutta hajuaisti toimii. Harmitti, kun joku lapsi tömisteli juuri silloin lammen reunalle ja kaverini livahti äkkiä näkymättömiin. Olisin halunnut nähdä, miten pitkälle meidän molempien rohkeus olisi riittänyt.

Atsuta jingun modernissa päärakennuksessa on pieni museo, jossa oli vanhoja piirroksia ja hyvin vanhoja, mutta edelleen loistavan teräviä ja kauniita miekkoja sekä naamioita ja asuja. Jos siis satutte joskus Nagoyaan, junalla pääsee näppärästi temppelin lähistölle. Vierailu kannattaa ehdottomasti. Nagoyaa ei pidetä mitenkään kummoisena turistikaupunkina, mutta kyllä sieltäkin katsomista löytyy muutamiksi päiviksi.

Tämä tällä kertaa. Pian lisää noista toisista.